Väestönsuoja asukkaiden turvana

Väestönsuojat antavat suojaa rakennuksen sortumiselta esimerkiksi räjähdysten tai paineaaltojen takia. Lisäksi ne suojaavat kemiallisilta aineilta ja ionisoivalta säteilyltä kuten ydinlaskeumalta. Suomessa rakennetaan, huolletaan, kunnostetaan ja valvotaan väestönsuojien kuntoa sekä koulutetaan niin viranomaisia kuin kansalaisia.

Mahdollisen käyttöönoton ei Suomessa ajatella tapahtuvan täysin yllättäen. Lain mukaan suojan käyttöönoton on oltava mahdollista 72 tunnissa. Valmiustilanteessa suojia kunnostettaisiin, valmisteltaisiin käyttöönottoa ja lisättäisiin suojautumiseen liittyvää koulutusta.

Suojan käyttöönottoon valmistauduttaessa 72 tunnin aikana tyhjennetään suoja, tarkistetaan varusteet, täytetään vesisäiliöt, valmistellaan suoja tiiviiksi ja otetaan suojan oma ilmanvaihtolaitteisto käyttöön. Koska väestönsuojassa on normaalioloissa sama ilmanvaihto kuin muuallakin kiinteistössä, tulee ilmanvaihtokanavat sulkea laipoin ja valmistella suojan oma ilmanvaihto käyttöön. Suojan oman ilmanvaihdon käyttöönotto voi vaatia maan kaivamista ja ilmanottoputken liittämistä paikoilleen.

Taloyhtiössä voi olla väestösuoja omassa kiinteistössä tai se voi sijaita naapurikiinteistöllä. Kaikissa taloyhtiöissä ei ole väestösuojaa, vaan asukkaiden suojautuminen tapahtuu yleisissä väestösuojissa.

Vastauksia kysymyksiin väestönsuojista

Katso vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin - klikkaa tästä!

Väestönsuojan käyttöönotto -video

Uudenmaan Pelastusliitto on julkaissut videon, jossa kerrotaan väenstönuojan käyttökuntoon aloittamisen tapahtuvan viranomaisten määräyksestä ja että myös suojaan siirtyminen tapahtuu viranomaisten kehotuksesta.

Väestönsuojat ja vuosihuolto -video

Uudenmaan Pelastusliitto on julkaissut videon, joka avaa väestönsuojia ja niiden vuosihuoltoa erittäin hyvin.

Väestönsuojat ja tiiveyskoe -video

Uudenmaan Pelastusliiton julkaisema video opastaa, että suojan tiiveys on testattava vähintään 10 vuoden välein tehtävässä tarkastuksessa tai aina epäiltäessä suojan tiiveyttä.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.