Rotanmyrkyn käytöstä kannattaa viestiä mahdollisimman laajasti

2.11.2021

Kellot ovat siirtyneet talviaikaan ja sää viilenee. Viilenevä syksy voi houkutella myös rotat asumusten kulmille. Ennakoivat toimenpiteet ovat valttia rottia vastaan ja kannattaakin pitää nämä neuvot koko ajan mielessä.

Ehjä jäteastia, jonka kansi myös pidetään kiinni, pitää kohtuullisesti rottia loitolla. Jäteastioita täytettäessä ja tyhjennettäessä huomiota kannattaa kiinnittää myös siihen, että ruokajätettä ei tipu maahan. Viemärissä asuvaa rottaa taas miellyttää erilainen viemäriin kaadettava ruokajäte. Myös hoitamaton lintujen ruokintapaikka, taivasalla olevat avokomposti- ja lehtikasat sekä puupinot houkuttelevat rottia paikalle. Ennakoivista toimenpiteistä huolimatta saattaa taloyhtiö joskus joutua ns. rottasodan eteen.

Rotta on hankalasti hävitettävä jyrsijä. Se on epäluuloinen ja arka. Tästä syystä rottien torjunta kannattaa taloyhtiöissä jättää ammattilaisten tehtäväksi. Ammattilainen arvioi, onko rottaongelmaa paikallaan lähteä torjumaan myrkytyksin vai turvautumalla erilaisiin loukkuihin. Myrkkyjä saavat, EU-lainsäädännön linjauksen mukaan, käsitellä vain tuholaistorjunnan ammattilaiset.

Rottaongelmat ovat monessa paikassa lisääntyneet ja siksi jyrsijöille tarkoitettuja myrkytysasemia on alkanut näkyä myös taloyhtiöiden pihoilla. Torjunta-aseman tarkoitus on suojata ihmisiä ja muita kotieläimiä. Tästä huolimatta myrkytystapaukset näkyvät esimerkiksi Viikin yliopistollisen eläinsairaalan tilastoissa, esim. viime aikoina neurologisia oireita aiheuttavien rotanmyrkkyjen käyttö on yleistynyt ja tämä on huomattu Yliopistollisen eläinsairaalan potilaissa.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ​ohjeiden mukaan, taloyhtiön pitää tiedottaa asukkailleen tuholaistorjunnasta. Johdon arvioitavaksi jää ne kanavat, joiden kautta tiedottaminen hoidetaan.  Kehottaisin taloyhtiöitä muistamaan myös, että sen lisäksi että asiasta tiedotetaan taloyhtiön asukkaita, niin tiedotettaisiin myrkytyksestä myös laajemmin niin, että myös alueella liikkuvat sekä naapurit saisi tiedon myrkkyjen käytöstä.

 Kristel Pynnönen

Kristel Pynnönen

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton apulaispäälakimies

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.