× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Kiinteistövero kasvanut neljänneksen 2020-luvulla

5.2.2024

Nykyisen hallituksen ohjelmassa on kaksi kiinteistövero-kirjausta. Näistä toinen vietiin maaliin vuoden 2024 talousarviossa. Maapohjan kiinteistöveroprosenttien alarajaa korotettiin 0,93:sta 1,30 prosenttiin. Samalla yleisestä kiinteistöveroprosentista erotettiin yleinen maa-pohjan prosentti.

Maapohjan veroprosentit nousivat miltei 250 kunnassa vuonna 2024

Eduskunta sinetöi hallituksen maapohjan kiinteistöveron korotuksen ennen joulua. Yleisen maapohjan prosentti nousi 248 kunnassa, ja kahdessa kunnassa prosentti laski. Muutosten seurauksena kiinteistöveroa kannetaan runsaat 100 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Kiinteistöveron tuottoarvio nousseekin jo lähelle 2,4 miljardia euroa vuonna 2024. Vuodesta 2019 kasvua on ollut yli puoli miljardia euroa.

Kiinteistöverosta osa määräytyy rakennuksen, osa maapohjan perusteella. Alarajan tuore korotus kasvattaa kiinteistöverorasitusta. Valtaosa kunnista joutui nostamaan maapohjan prosenttiaan. Veronkorotuksen suhteellinen suuruus vuonna 2024 vaihtelee kunnasta ja verovelvollisesta toiseen. Suurimmat korotukset osuvat kalleimmille maa-alueille niissä kunnissa, jossa veroprosentti nousi vanhalta alarajalta uudelle.

Helsingissä yksin kiinteistöveron noin 30 prosentin korotuksesta tulee noin kolme prosenttia kerrostaloyhtiön hoitokuluihin. Helsingissä kerrostaloyhtiön hoitokulujen nousuvauhti on ollut selvästi vielä keskimääräistä nopeampaa 2020-luvun alkuvuosina.

Vuonna 2024 verorasituksen suhteellisella muutoksella mitattuna suurimmat korotukset kiinteistöveroon tulivat Kauniaisiin, Helsinkiin, Kirkkonummelle, Espooseen ja Vihtiin. 

Myös rakennuksen kiinteistövero kiristynyt
2023–2024

Myös rakennuksen kiinteistöverorasitus on kasvanut selvästi vuosina 2023 ja 2024. Vuonna 2023 Rakennuskustannusindeksin noususta tuli rakennuksen verotusarvoihin runsaat yhdeksän prosenttia lisää (pitkälti sen takia, että koronan ja Venäjän sotatoimien käynnistämisen takia rakennuskustannukset nousivat jyrkästi vuonna 2022). Vuodelle 2024 tästä tuli vielä runsaat kaksi prosenttia entisen päälle.

Rakennuksen kiinteistöveron merkitys on verovelvolliselle huomattavasti korostetumpaa suurten kaupunkien ulkopuolella, jossa maapohjan verotusarvota ovat suuria kaupunkeja matalampia.

Lue lisää:

Kiinteistöverouudistus olisi hyppy tuntemattomaan -blogikirjoitus

Kiinteistöliiton kiinteistöverolinjauksia

 

 Jukka Kero

Jukka Kero

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton pääekonomisti.

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.