× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Taloyhtiörauha

27.8.2021

Uusi lukuvuosi on lähtenyt käyntiin, ja valtakunnallinen koulurauha julistetaan vuosittain lukuvuoden alussa. Tänä vuonna koulurauha julistettiin tällä viikolla Sodankylässä 31. kerran.

Koulurauha tarkoittaa, ettei ketään syrjitä tai kiusata. Tänä vuonna koulurauhan teemana on turvallinen koulu. Teemalla halutaan muistuttaa, että koulun tulee turvata lapsille mukava ja viihtyisä oppimisympäristö, jossa ei tarvitse olla huolissaan kiusaamisesta tai yksin jäämisestä.

Koulurauhassa on paljon sellaista, joka olisi arvokasta huomioida myös taloyhtiömaailmassa. Olisi hienoa, jos taloyhtiö voisi turvata asukkaille mukavan ja viihtyisän asumisympäristön, jossa ei tarvitsisi olla huolissaan kiusaamisesta tai syrjimisestä.

Moni voi tässä vaiheessa todeta, että mikä taloyhtiö kiusaaminen. Koulussa on lapsia, ja lapset kiusaavat, eivät aikuiset taloyhtiössä syyllisty tällaiseen toimintaan. Pakko kuitenkin todeta, että valitettavasti kuulen työssäni taloyhtiömaailmassa sellaisesta toiminnasta, joka kylläkin täyttää kiusaamisen kriteerit. Pahimmassa tapauksessa kiusaaminen ilmenee jopa perättöminä lastensuojelu- tai rikosilmoituksina.

Jos taloyhtiössä huomataan kiusaamista, kannattaa jokaisen ottaa asiakseen puuttua siihen. Ei voida vain olettaa tai odottaa, että taloyhtiön hallitus tai isännöitsijä puuttuisi asiaan, vaan tämä kuuluu meistä jokaiselle.

Jokainen voi ottaa tavoitteeksi puhua ihmisistä ja naapureista hyvää ja kieltäytyä lähtemästä mukaan liittoutautumaan jotakin vastaan. Puhukaa naapurisovusta ja hyvästä hengestä. Jokainen voi pyrkiä ylläpitämään positiivista ja ihmisiä kunnioittavaa ilmapiiriä sekä me-henkeä omalla asenteellaan!

 

 

 Kristel Pynnönen

Kristel Pynnönen

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton apulaispäälakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.