× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Rahastointipäätökset ja muut välttämättömät päätökset tehtävä pikaisesti

7.12.2020

Viime viikolla alkoivat tiukat koronarajoitukset Helsingin ja Uudenmaan sekä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla. Näiden määräysten todettiin vaikeuttavan yhtiökokouksen järjestämistä. Myös muualle Suomeen on määrätty samantyyppisiä tiukkoja koronarajoituksia. Paikallista tilannetta pystyvät taloyhtiöt seuraamaan tarkasti aluehallintoviraston sivuilta.

Monessa taloyhtiössä on paine pitää yhtiökokouksia loppuvuoden aikana. Varsinainen kevätyhtiökokous voi vielä olla pitämättä. Monen taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä saattaa olla määräyksiä ns. syysyhtiökokouksesta, joka tulee pitää vuoden loppuun mennessä. Myös poikkeava tilikausi voi johtaa siihen, että taloyhtiön tulisi pitää varsinainen yhtiökokouksensa joulukuun loppuun mennessä.

Niillä taloyhtiöillä, joiden kohdalla tulisi tehdä rahastointipäätös, on välttämätöntä päättää asiasta tämän vuoden puolella joko yhtiökokouksessa tai päättämällä asiasta kokousta pitämättä. Rahastointipäätöstä ei voida tehdä enää tilikauden päätyttyä. Jos osakkaat ovat suorittaneet kuluvana vuonna lainaosuuksiaan, mutta taloyhtiö ei tee päätöstä rahastoinnista, voivat tuloveroseuraamukset olla ikäviä ja johtaa jopa yhtiön johdon vahingonkorvausvastuuseen. Muitakin välttämättömiä syitä kokousten pitoon voi olla. Taloyhtiöiden kannattaa perehtyä kokousjärjestelyjen turvallisuutta koskeviin viranomaismääräyksiin ja ohjeisiin sekä hyödyntää etäosallistamisen keinoja kokoukseen läsnä tulevien henkilöiden määrän minimoimiseksi. Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto ovat laatineet yhdessä ohjeita erilaisiin kokouskäytäntöihin. Ohjeet ovat jokaisen taloyhtiötoimijan hyödynnettävissä.

Jonkin verran keskustelua on syntynyt siitä, millaisia seuraamuksia siitä voi aiheutua, jos yhtiökokousta ei pidetä määräajassa. Suoraa sanktiotahan ei laissa ole säädetty, mutta toki yhtiön johto, hallitus ja isännöitsijä, voivat joutua vahingonkorvausvastuuseen, jos lakia ja yhtiöjärjestystä rikotaan huolimattomuudella ja siitä aiheutuu osakkaalle vahinkoa. Jos yhtiön johto ei päätä kutsua yhtiökokousta koolle päättämään rahastoinnista ja yhtiölle aiheutuu tästä veroseuraamuksia, voivat vahingonkorvausvastuun edellytykset täyttyä.

Hallituksen ja isännöitsijän on hyvä arvioida yhdessä, onko yhtiökokouksen pito välttämätöntä vai siirretäänkö yhtiökokous pidettäväksi myöhemmin. Hallitus päättää mm. yhtiökokouksen koollekutsumisesta, yhtiökokouksen pitoajasta ja etäosallistamisen keinojen käyttämisestä yhtiökokouksessa, jollei yhtiöjärjestys etäosallistumisen keinojen käyttöä estä.  Kokousten järjestämiseen päädyttäessä kannattaa hyödyntää etäosallistamisen keinot. Ei-välttämättömissä kokouksenpitotilanteissa pandemian kehittymistä ja viranomaisten kantoja kannattaa seurata aktiivisesti ja pitää yhtiökokous niin pian kuin mahdollista.

Yhtiöissä kannattaa muistaa mahdollisuus päättää asioista yhtiökokousta pitämättä. Tämä edellyttää, että osakaskunta on yksimielinen paitsi päätettävästä asiasta, myös siitä, että asiasta päätetään kokousta pitämättä.

Aluehallintoviraston uusimmat tiedotteet

 Kristel Pynnönen ja Juho Järvinen

Kristel Pynnönen ja Juho Järvinen

Kirjoittajat ovat Kiinteistöliiton apulaispäälakimies ja talous- ja veroasiantuntija.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.