× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Sähkökatko vaikuttaa taloyhtiöön ja asukkaaseen

Energiakriisi vaikuttaa jokaisen suomalaisen elämään talven 2022-23 aikana. Taloyhtiöiden ja asukkaiden on tarpeen varautua sähkökatkoihin ennakkoon sekä toimia siten, että voisimme välttää sähkökatkojen tarpeen.

Suomessa keskustellaan nyt ensi kertaa vuosikymmeniin sähköpulan ja siitä seuraavien kiertävien sähkökatkojen mahdollisuudesta. Kaupungeissa sähkökatkot voivat osua monen kohdalle ensimmäistä kertaa ja siksi on syytä kerrata toimintaohjeet katkojen varalta.

Sähköpula johtaa sähkökatkoihin

Sähköä on tuotettava joka hetki yhtä paljon kuin sitä kulutetaan. Sähköpula syntyy, jos tuotanto ja tuonti eivät riitä kattamaan kulutusta. Tällöin sähkön kulutusta joudutaan hetkellisesti rajoittamaan.

Kantaverkkoyhtiö Fingrid seuraa sähkön saatavuutta vuorokauden ympäri. Jos sähkökatkoihin joudutaan turvautumaan, Fingrid antaa määräykset rajoitustarpeesta sähkönjakeluyhtiöille. Jakeluyhtiöt puolestaan päättävät, mistä sähköt kulloinkin katkaistaan. Mahdolliset sähkökatkot koskevat tasapuolisesti koko Suomea.

Suunniteltuja sähkökatkoja kierrätetään alueittain ja pyritään pitämään kerrallaan alle 2 tunnin mittaisina. On mahdollista, että joskus sähkökatko voi tulla yllättäen ilman ennakkoilmoitusta.

Sähkökatko vaikuttaa asumiseen ja taloyhtiöihin

Asukkaiden ja taloyhtiöiden toimintaan sähkökatkot vaikuttavat mm. seuraavilla tavoilla:

  • valot sammuvat, tulee pimeää ja liikkuminen vaikeutuu
  • kodinkoneet lakkaavat toimimasta: jääkaappi, TV, sähköliesi jne.
  • lämmitys ei toimi
  • vessaa ei saa käyttää
  • vettä ei välttämättä tule
  • hissit eivät toimi, eikä sähköiset ovikoodit ja -puhelimet
  • ilmanvaihtolaitteet, sähkökiukaat ja muuta sähkölaitteet sammuvat

Ohjeita asukkaille ja taloyhtiöille on koottu oheisille alasivuille ja ne sisältää ehdotuksia ja vinkkejä mm. siitä, kuinka

  1. asukas voi varautua kotonaan mahdollisiin parin tunnin mittaisiin sähkökatkoihin
  2. taloyhtiö voi varautua mahdollisten muutaman tunnin mittaisten sähkökatkojen vaikutuksiin sekä
  3. asukkaat ja taloyhtiöt voivat toimia siten, että ehkäisevät tarvetta sähkökatkojen toteuttamiseen.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.