Energiansäästöpäätökset taloyhtiössä
Energiansäästö taloyhtiössä - päättääkö hallitus vai yhtiökokous?
Mistä asioista taloyhtiön hallitus voi päättää taloyhtiön energiansäästöön liittyen ja mitkä asiat tulee osakkaiden päättää yhtiökokouksessa? Katso vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin alta.
Vastaus avautuu klikkaamalla kysymystä!
Vastikkeen suuruudesta päättäminen kuuluu pääsääntöisesti yhtiökokoukselle. Hallitus ei voi päättää ylimääräisen vastikkeen perimisestä, ellei yhtiökokous ole nimenomaisesti valtuuttanut hallitusta tällaiseen. Suositeltavaa onkin, että varsinaisessa yhtiökokouksessa tehtäisiin päätös, jolla hallitus valtuutetaan perimään 1-2 ylimääräistä vastiketta toimikautensa aikana.
Asunto-osakeyhtiölain mukaan hallitus tarvitsee yhtiökokouksen päätöksen toimiin, jotka vaikuttavat olennaisesti osakkeenomistajan hallinnassa olevan osakehuoneiston käyttämiseen. Siten huoneiston käytön kannalta merkityksellinen lämpötilan lasku tulee viedä yhtiökokouksen päätettäväksi. Ohjeellisena voitaneen pitää, että tällainen olisi ainakin astetta suurempi lämpötilan lasku. Asumisterveysasetuksen määräyksiä tulee luonnollisesti kaikissa tilanteissa noudattaa.
Jos kylmäkellarit ovat yhtiön välittömässä hallinnassa, yhtiö voi päättää niistä luopumisesta yhtiökokouksen enemmistöpäätöksellä.
Kylmäkellareiden ollessa osakashallinnassa yhtiöjärjestyksessä, kylmäkellareista luopuminen edellyttää yhtiökokouksen päätöksen lisäksi jokaisen osakkeenomistajan suostumusta luopumiseen.
Mikäli yhtiöjärjestyksen huoneistoselitelmä ei sisällä erillisiä määräyksiä kylmäkellareiden osalta, katsotaan kellareiden olevan yhtiön hallinnassa ja niistä luopumisesta päättää yhtiökokous.
Yhtiökokous voi päättää yksinkertaisella enemmistöllä tavanomaisista uudistuksista seuraavien edellytysten täyttyessä: Uudistuksella saatetaan kiinteistö tai rakennus vastaamaan kunkin ajankohdan tavanomaisia vaatimuksia. Uudistukset voivat olla sekä yhtiön kiinteistöön ja rakennukseen kohdistuvia teknisiä taikka rakenteellisia uudistuksia että uusien laitteiden tai uudenlaisen tekniikan hankintaa. Uudistuksia voivat olla esimerkiksi energiansäästöön tähtäävät uudistukset tai siirtyminen talokohtaisesta keskuslämmityksestä maalämpöön, maakaasusta vaihtaminen esimerkiksi öljylämpöön. Uudistuksesta osakkeenomistajalle seuraavan maksuvelvoitteen tulee pysyä kohtuullisena.
Asunto-osakeyhtiölain mukaan hallitus tarvitsee yhtiökokouksen päätöksen toimiin, jotka 1) yhtiön koko ja toiminta huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia, 2) vaikuttavat olennaisesti osakkeenomistajan hallinnassa olevan osakehuoneiston käyttämiseen; taikka 3) vaikuttavat olennaisesti osakkeenomistajan velvollisuuteen maksaa yhtiövastiketta tai muihin osakkeenomistajan hallinnassa olevan osakehuoneiston käyttämisestä aiheutuviin kustannuksiin.
Talousarvion puitteissa pysyvien ja kustannuksiltaan vähäisten toimenpiteiden päättäminen kuuluu siten hallituksen toimivaltaan. Toimenpiteen suuruutta on kuitenkin arvioitava suhteessa yhtiön kokoon ja talouteen.
Yhteisten tilojen käytöstä ja niistä perittävistä korvauksista päättäminen kuuluu hallituksen toimivaltaan, ellei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Hallitus voi siten pääsääntöisesti päättää lenkkisaunavuorojen vähentämisestä ja jopa lopettamisesta, saunavuorojen tiivistämisestä sekä pesuhuoneen ja kuivaushuoneen käytön rajoittamisesta siten, että vuoroja kuitenkin riittää halukkaille. Hallitus voi myös päättää saunan, pesutuvan ja kuivaushuoneen käytön maksullisuudesta sekä maksujen korottamisesta. Maksujen tulee kuitenkin pysyä kohtuullisina.
Käytön muuttuminen ilmaisesta maksulliseksi kannattaa kuitenkin viedä yhtiökokouksen päätettäväksi, jos tämä on mahdollista. Asia tulee viedä yhtiökokouksen päätettäväksi aina tilanteessa, jossa yhtiöjärjestys ei sisällä nimenomaista määräystä toimivallan kuulumisesta hallitukselle ja yhtiökokous on esimerkiksi viimeisessä varsinaisessa yhtiökokouksessa nimenomaisesti päättänyt käytön maksuttomuudesta.
Yhteisten tilojen käytöstä ja niistä perittävistä korvauksista päättäminen kuuluu hallituksen toimivaltaan, ellei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Autopaikkamaksuista päättäminen kuuluu siten pääsääntöisesti hallituksen toimivaltaan ja hallitus voi päättää niiden nostamisesta. Jos autopaikkamaksujen tarkistamisesta on jotain nimenomaisesti sovittu, tulee sopimusta noudattaa.
Osakkeenomistaja vastaa ikkunan sisäpuitteen tiivistyksestä. Mikäli ikkunan uloimman osan tiivistäminen on välttämätöntä, siitä vastaa puolestaan yhtiö. Tästä vastuunjaosta on voitu poiketa yhtiöjärjestykseen otetulla erillisellä kunnossapitovastuunmääräyksellä.
Yhtiökokous voi myös päättää osakkeenomistajille kuuluvan sisäikkunoiden tiivistämisen suorittamisesta ulkoikkunoiden tiivistyksen yhteydessä yhtiön kustannuksella. Edellytyksenä on, että päätös on yhtiön kannalta taloudellisesti tarkoituksenmukainen, eikä loukkaa osakkeenomistajien yhdenvertaisuutta.
Tarvittaessa ota yhteyttä Kiinteistöliiton neuvontapalveluihin, jotka ovat maksuttomia jäsentaloyhtiöiden hallituksille ja isännöitsijöille!