Muutoksia tulossa energiatehokkuuslainsäädäntöön
11.1.2019
EU:ssa on päästy sopuun energia-asioihin vaikuttavista direktiivipäivityksistä. Muutoksia on tullut muun muassa rakennusten energiatehokkuuteen (EPBD), energiatehokkuuteen (EED) ja uusiutuvaan energiaan (RED) liittyviin direktiiveihin. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin muutokset julkaistiin kesäkuussa 2018 ja sen vaatimukset on oltava voimassa viimeistään 10.3.2020.
Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi ja sen aikaisemmat versiot ovat olleet osa taloyhtiöiden elämää jo 2000-luvulta alkupuolelta lähtien. Emme siis ole minkään aivan uuden ja tuntemattoman asian äärellä. Viime kesänä hyväksyttyjä keskeisiä direktiivimuutoksia ovat muun muassa
- yli 10 pysäköintipaikkaa käsittävien rakennusten sähköautojen latausinfraan liittyvät asiat uudisrakentamisessa ja tietynlaisissa laajamittaisissa korjauksissa
- pitkän aikavälin peruskorjausstrategian laatimisvelvoite jäsenvaltioille tavoitteena vähähiilinen ja energiatehokas rakennuskanta vuoteen 2050 mennessä
- nimellisteholtaan yli 70 kW:n lämmitys-/ilmanvaihtojärjestelmille pakolliset tarkastukset tai vaihtoehtona tarkastuksille kansallinen neuvontamenettely
- EU:n vapaaehtoinen ja yhteinen luokittelujärjestelmä rakennusten valmiudelle älyratkaisuille (Smart Readiness, SRI).
Osa yllä olevista vaatimuksista vaikuttaa suoraan ja osa välillisesti taloyhtiöihin. Kansallisten säädösten valmistelu on lähtenyt käyntiin ympäristöministeriössä ja direktiivi antaa hyvän mahdollisuuden luoda fiksua kansallista lainsäädäntöä.
Valmisteluaikataulu kansallisten säännösten laatimiselle on kuitenkin tiukka. Jotta uuden lainsäädännön soveltaminen olisi mahdollista 10.3.2020, on ympäristöministeriön aikatauluarviossa esitysluonnosten mainittu olevan valmiit lausuntokierrokselle nyt huhtikuussa. Tavoitteena on, että hallituksen esitys jätettäisiin Eduskunnalle lokakuussa 2019.
Olemme siis jo muutaman kuukauden päästä paljon viisaampia siitä, millaisia uusia vaatimuksia taloyhtiöille tullee rakennusten energiatehokkuuden osalta. Kiinteistöliittokin on osallistunut ja osallistuu jatkossakin tiiviiseen vuoropuheluun tulevien säännösten laadintaan liittyen.