× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Kustannusnousut paineistavat taloyhtiöiden budjettivuotta 2022

13.1.2022

Päivitimme kollegani Juho Järvisen kanssa talousarvion laatimisen ohjeistuksemme vuodelle 2022. Sitten lokakuun alun, taloyhtiöiden kustannusnäkymät ovat tarkentuneet tavanomaiseen tapaan. Vuoden 2022 kuntakohtaiset ja palvelukohtaiset tariffit ja hinnat ovat nyt selvillä, ainakin alkuvuoden osalta. Yleisestä hinta- ja kustannuskehityksestä on myös saatu uusia tietoja.

Kaiken kaikkiaan taloyhtiöiden hoitokuluissa on alkaneelle vuodelle merkittäviä nousupaineita. Etenkin energian hinnat ovat nousseet selvästi monissa kunnissa. Sekä lämmitys- että sähkömarkkinalla muutokset ovat olleet paikoitellen jopa rajuja viime kuukausina. Kaukolämmön hintakehitys vaihtelee nyt suuresti kaupunkien välillä. Suurimmat korotuspaineet tulevat niihin energiayhtiöihin, jotka käyttävät öljyä, kivihiiltä, maakaasua tai turvetta.

Kun taloyhtiö hahmottelee vuosibudjettia, lämmitystarpeen kohdalla on syytä hakea pohjat pitkän ajan lämmitystarpeesta, jota sattumalta myös suuren lämmitystarpeen vuosi 2021 edusti. Näin ollen vuoden 2021 pohja on käyttökelpoinen lähtökohta, jonka päälle lämmitysenergian mahdolliset hinnanmuutokset laitetaan. Monet taloyhtiöt tarkentavat budjettiaan helmi-maaliskuussa, joten siinä kohden tiedetään jo paljon myös sydäntalven menneestä lämmitystarpeesta, mikä voidaan huomioida lennossa talousarvioon.

”Yleinen hintakehitys” voimistui merkittävästi loppuvuonna 2021 – Huomioi myös tämä talousarvion ja hankkeiden suunnittelussa

Taloyhtiöiden kustannuskehitykseen tulee kuntakohtaisten, energia-, sähkö- ja vesi-tyyppisten kustannuskomponenttien lisäksi esimerkiksi rakennuskustannuksiin liittyviä kustannuspaineita. Näitä heijastelevat esimerkiksi Rakennuskustannusindeksi, Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi ja Kuluttajahintaindeksi. Niissä kaikissa tapahtui merkittävä käänne kevään 2021 jälkeen, mikä tulee väistämättä välillisesti hiipimään esim. taloyhtiöiden korjausurakoiden, kunnossapidon ja myös vuokraehtojen kautta taloyhtiöiden talouteen. Tämäkin on huomioitava huolellisen budjetoinnin taloyhtiössä.

Esimerkkejä näistä muutoksista: rakennuskustannusten vuosinousu oli vielä tammikuussa 2021 ainoastaan 0,6 prosenttia, mutta marraskuussa lukema oli 9,6 prosenttia. Ylläpitokustannusindeksissä asuinkerrostalossa ensimmäisen neljänneksen lukema oli 1,5 %, ja kolmannella neljänneksellä 4,1 %. Kuluttajahintaindeksissä tammikuussa 2021 lukema oli 0,9 %, mutta marraskuussa jo 3,7 %. Talousennusteissa oletetaan, että yleinen kustannuskehitys rauhoittuu vuoden 2022 kuluessa, ja taloyhtiön on syytä vielä kiinnityshetkellä tarkentaa oman taloutensa kautta lopulliset kulu- ja vastikebudjetit. 

Kustannusnousut ja markkinoiden mahdolliset pullonkaulat lisäävät taloyhtiöissä tarvetta suunnitella korjaushankkeet ja niiden rahoitus entistä huolellisemmin etukäteen. Kustannusten ja tuottojen (=vastikkeiden) hyvän hallinnan tarpeen ohella tämä onkin toinen keskeinen viesti taloyhtiöiden vastuuhenkilöille budjettivuonna 2022.

Talousarvio-ohjeen löydät jäsensivuilta

 Jukka Kero

Jukka Kero

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton pääekonomisti

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.