× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Kiinteistöverouudistus olisi hyppy tuntemattomaan

5.2.2024

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman toinen kiinteistöveroa koskenut kirjaus on kiinteistöjen arvostusperiaatteiden uudistus. Tähän palattaneen keväällä 2024. Valtiovarainministeriö tähtää luonnoksen esittelyyn alkuvuonna. Eduskuntaan asia vietäisiin kesän korvilla. Voimaan uudistus tulisi vuonna 2026.

Kiinteistöveron uudistusta on ajettu vuosien ajan. Niin syksyllä 2018 Sipilän hallituksen kuin syksyllä 2022 Marinin hallituksen päätöksellä hankkeet jätettiin pöydälle. Verovelvollisten lisäksi veronsaajat ovat olleet kriittisiä.

Myös Orpon hallituksen ohjelmassa luvataan toteuttaa kiinteistöverotuksen uudistus, jolla korjattaisiin kiinteistöjen verotusarvojen ja käypien arvojen eriytyminen toisistaan. Uudistus toteutuisi pitkillä siirtymäajoilla. Ja kiinteistöveron muutokset olisivat kohtuullisia kiinteistön omistajille.

Kiinteistöverovelvollisen kannalta on kuitenkin vähemmän merkitystä sillä, mistä kiinteistövero muodostuu kuin sillä, mikä kiinteistöveron suuruus on. Hallitusohjelmissa on yleensä kerrottu kiinteistöverouudistuksen olevan tuottoneutraali: joillain vero pysyisi entisellään, joillain verotus kevenisi ja joillain verotus kiristyisi, mutta kuntien verotuotot pysyisivät ennallaan.

Jos nykyisen hallituksen ajatuksena on se, että maapohjan veroprosenttien korotuksen jälkeen toteutetaan tuottoneutraali uudistus, kiinteistöverorasitushan kasvaisi selvästi vuoteen 2023 verrattuna. Tässä vaiheessa ei ole enää perusteita piiloutua neutraaliusolettaman taakse. Asia huomattiin eduskunnassa, joka edellyttikin lausumassaan, ”että maapohjan kiinteistöveron alarajan muutos otetaan huomioon, kun arvioidaan kiinteistöverotuksen arvostamisuudistuksesta aiheutuvien muutoksien kohtuullisuutta kiinteistön omistajille pitkällä aikavälillä.”

Entä mitä tapahtuu käytännössä, taloyhtiöiden näkövinkkelistä? Aiemman perusteella uudistuksessa maapohjan veron osuus kasvaisi. Mitä arvokkaampaa maata sitä enemmän verotusarvoa. Kasvavien kaupunkien keskusta-alueet ja muuten arvokkaat alueet maksaisivat enemmän. Rakennuksen osuus ehkä pienenisi, mutta verojen jakautuminen eri rakennustyypeille jäisi nähtäväksi.

Kysymysmerkkejä riittää, kokonaisarvion tekeminen on mahdotonta. Kattavia laskelmia ei ole julkistettu. Yksittäisten verovelvollisten muutokset voisivat olla jopa erittäin isoja. Jo nyt tukossa oleva verotuksen oikaisulautakunta tukehtuisi lopullisesti oikaisumassan alle, joten oikeusturvan toteamiseen voisi haastetilanteessa mennä vuosikausia.

Jos jossain kunnassa verotusarvot keskimäärin laskisivat uudistuksen seurauksena, paine nostaa veroprosentteja kasvaa. Joten uudistetaan tai ei, verovelvollisen kannalta olennaista olisi tulevaisuudessakin se, mille tasolle kunnat veroprosenttinsa asettavat.

Lue lisää:

Kiinteistövero kasvanut neljänneksen 2020-luvulla -blogikirjoitus

Kiinteistöliiton kiinteistöverolinjauksista

 

 Jukka Kero

Jukka Kero

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton pääekonomisti.

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.