Ylimääräinen yhtiökokous

19.10.2015

Onko hallituksen järjestettävä ylimääräinen yhtiökokous osakkaiden niin vaatiessa? Miten vaatimus tulee esittää? Entä missä ajassa hallituksen tulee kutsua kokous koolle?

Osakkailla on oikeus vaatia hallitusta järjestämään ylimääräinen yhtiökokous. Tällainen vaatimus tulee tehdä kirjallisesti hallitukselle ja vaatimuksen takana tulee olla osakkeenomistajat, joilla on vähintään 1/10 osakkeista tai yhtiöjärjestyksessä määrätty pienempi osa kaikista osakkeista. Kaikkien ylimääräistä yhtiökokousta vaativien osakkaiden on allekirjoitettava vaatimus.

Myös tilintarkastajalla ja toiminnantarkastajalla on oikeus vaatia ylimääräistä yhtiökokousta. Edellä mainituilla on siis yksinkin oikeus vaatia ylimääräistä yhtiökokousta.

Ylimääräistä yhtiökokousta tulee vaatia tietyn asian käsittelemiseksi. Asian tulee olla sellainen, joka kuuluu yhtiökokouksen käsiteltäväksi. Hallituksella ei ole velvollisuutta järjestää ylimääräistä yhtiökokousta, mikäli asia ei ole yhtiökokousasia.

Kun vaatimus on toimitettu hallitukselle, tulee hallituksen lähettää kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen kahden viikon kuluessa vaatimuksen saapumisesta. Hallituksen on myös suositeltavaa laittaa kutsun liitteeksi osakkaiden vaatimus, jotta asia tulee esitetyksi vaaditussa muodossa.

 Johanna Reen

Johanna Reen

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.