Yksivuotiasta tarkastamassa

22.1.2016

Uusi koti ja uudet kujeet, mutta yhtäkkiä seinät halkeilevat ja parvekkeen ovesta vetää niin, että villasukat on pakko kaivaa esille. Kaikenhan piti olla täydellistä, mutta vajaassa vuodessa tilanne onkin kääntynyt päälaelleen. Osakkeenomistaja tietää, että tähän uudiskohteeseen sovelletaan asuntokauppalakia. Löytyisikö sieltä apua?

Asuntokauppalain mukaan myyjän on järjestettävä vuositarkastus, jossa todetaan asunnoissa ja yhtiön yhteisissä tiloissa ilmenevät virheet. Tarkastus on suoritettava aikaisintaan 12 ja viimeistään 15 kuukautta siitä, kun rakennus on hyväksytty käyttöön otettavaksi. Vuositarkastuksesta laaditaan pöytäkirja, jossa ilmoitetaan sekä asunnoissa (ns. narinalistat) että yhtiön yhteisissä tiloissa havaitut virheet. Osakkaat tarkastavat omat huoneistonsa ja yhtiön hallitus laatii luettelon yhteisten tilojen osalta.

Vuositarkastus kannattaa suorittaa huolellisesti, sillä vuositarkastuksen jälkeen ei voi enää esittää vaatimuksia sellaisten virheiden perusteella, jotka olisi ollut havaittavissa vuositarkastuksessa. Vuositarkastuksen tekemiseen sekä huoneistoissa että yhteisissä tiloissa kannattaa siis nähdä vaivaa. Yhtiön hallituksen on hyvä muistuttaa osakkaita vuositarkastuksen tärkeydestä.

Tarkastuskorjausten suorittamisen turvana on rakentamisvaiheen jälkeinen vakuus. Sen tarkoituksena on turvata kohteen valmistumisen jälkeen ilmenevien puutteiden ja vikojen korjaaminen. Vakuus on voimassa, kunnes se vapautetaan osakkaiden ja yhtiön hallituksen suostumuksin. Vakuus vapautuu tosin automaattisesti ilman suostumuksiakin viimeistään 12 kuukauden kuluttua vuositarkastuksen pitämisestä, ellei vapauttamisen vastustamista ole saatettu joko Kuluttajariitalautakunnan tai käräjäoikeuden ratkaistavaksi.  

 Kaisu Terkki

Kaisu Terkki

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.