× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Yhtiön omat osakkeet yhtiökokouksessa

7.4.2022

Joissakin asunto-osakeyhtiöissä voi olla tilanne, että yhtiö omistaa omia osakkeitaan. Tämä voi tulla vastaan esimerkiksi silloin kun yhtiö on hankkinut itselleen autotallin osakkeet tai asuinhuoneiston osakkeet. Yhtiön omaan hallintaan on myös saatettu jo rakennusvaiheessa jättää ns. talonmiehenasunto tai liiketiloja. Tämän kaltaiset huoneistot eivät tyypillisesti ole omina osakkeinaan. On myös tapauksia, joissa yhtiö on saanut omia osakkeitaan, kun osakkeenomistaja on testamentannut omistamansa yhtiön osakkeet taloyhtiölle. Asunto-osakeyhtiölain mukaan hankitut, lunastetut ja yhtiölle muulla tavalla tulleet omat osakkeet voidaan pitää yhtiöllä, mitätöidä tai luovuttaa edelleen.

Mikäli yhtiön hallitus ei ole päättänyt yhtiön osakkeiden mitätöinnistä, on osakkeet edelleen olemassa ja yhtiö voisi halutessaan esimerkiksi myydä nuo osakkeet, vaikka jonkun korjaushankkeen rahoittamiseksi. Joskus lakineuvontaamme tulee kysymyksiä siitä, että kuka käyttää yhtiökokouksessa näiden yhtiön omien osakkeiden puhe- ja äänioikeutta? ”Hallitushan voisi yrittää esimerkiksi ajaa omaa ehdotustaan läpi yhtiökokouksessa äänestämällä ehdotuksensa puolesta yhtiön omilla osakkeilla.”

Tällä kertaa vastaus löytyy suoraan laista, jossa todetaan, että yhtiölle tai sen tytäryhteisölle kuuluvalla osakkeella ei voi osallistua yhtiökokoukseen. Tällaista osaketta ei myöskään oteta lukuun, kun pätevän päätöksen syntymiseen tai tietyn oikeuden käyttämiseen vaaditaan kaikkien osakkeenomistajien suostumus tai suostumus osakkeenomistajilta, joilla on määräosa yhtiön osakkeista. Yhtiön omilla osakkeilla ei näin ollen voi osallistua yhtiökokoukseen silläkään tavalla, että yhtiön johto valtuuttaisi jonkun ulkopuolisen osallistumaan yhtiökokoukseen yhtiön omilla osakkeilla.

 Jaakko Lindfors

Jaakko Lindfors

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.