× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Vakuutuksista turvaa osakkaille taloyhtiössä

4.8.2023

Sateisista keleistä huolimatta kesää on varmasti jäljellä vielä näin elokuussakin. Syksy on kuitenkin väistämättä edessä ja joissakin taloyhtiöissä saatetaan pian suunnitella esimerkiksi syystalkoita.

Taloyhtiö voi ottaa ahkerien talkoolaisten turvaksi talkoovakuutuksen, joka on niitä harvoja taloyhtiön vakuutuksia, joista osakas voi saada ikään kuin suoraa turvaa. Talkoovakuutus korvaa talkootyön tai muun palkattoman työn aikana asukkaille sattuneet vahingot, kuten esimerkiksi liukastumisen, tikkailta putoamisen tai muun äkillisen tapaturman aiheuttaman vamman. Talkoovakuutuksen osalta on huomioitava, että talkoissa on kyse palkattomasta työstä. Mikäli talkoista maksetaan palkkaa tai muuta vastiketta, tulee sitä varten ottaa työtapaturmavakuutus.

Oma omaisuutensa osakkaiden (ja vuokralaisten) kannattaa vakuuttaa omilla kotivakuutuksilla. Osakkaan kotivakuutuksen piiriin kuuluu usein myös lain mukaan osakkaan vastuulle kuuluvat huoneiston pintamateriaalit. Kotivakuutuksella osakas ei pääsääntöisesti pysty vakuuttamaan yhtiön vastuulle kuuluvia rakennuksen osia. Esimerkiksi vesivahingon yhteydessä kotivakuutus ei korvaa yhtiön vastuulle kuuluvien rakenteiden kuivauksia tai niiden korjauksia, mutta vakuutus saattaa korvata esimerkiksi sijaisasumiskustannuksia. Kotivakuutukseen sisältyvä vastuuvakuutus puolestaan korvaa lähtökohtaisesti sellaisia vakuutetun toiselle (esim. taloyhtiö) aiheuttamia vahinkoja, joista vakuutettu on lain perusteella korvausvastuussa. Kotivakuutukseen sisältyvä oikeusturvavakuutus voi puolestaan korvata osakkaan lakimiehen palkkioita ja oikeudenkäyntikuluja, mikäli osakkaalla tulisi esim. riitaa taloyhtiön kanssa omassa käytössä olevan asunnon osalta.

 Jaakko Lindfors

Jaakko Lindfors

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton vanhempi lakimies.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.