× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin

2.1.2015

Taloyhtiöissä ja niiden hallituksissa ryhdytään valmistautumaan uudella tarmolla seuraavan vuoden mukanaan tuomiin haasteisiin. Aika ajoin neuvontaan tipahtelee kysymyksiä hallituksen toiminnasta ja päätöksenteosta. Muistin virkistykseksi läpikäydään muutamia lähtökohtia hallituksen toimintaa koskien.

Asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiöllä on oltava hallitus. Hallituksen tehtäviin kuuluu huolehtia yhtiön hallinnosta sekä kiinteistön ja rakennusten pidon ja muun toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä.

Hallituksen päätöksentekoa koskevan asunto-osakeyhtiölain säännöksen mukaan hallituksen päätökseksi tulee hallituksen enemmistön mielipide, jollei yhtiöjärjestyksessä edellytetä määräenemmistöä. Hallitus toimii siten tekemällä päätöksiä hallituksen kokouksessa. Laki edellyttää, että kokouksista ja tehdyistä päätöksistä on laadittava pöytäkirja.

Hallituksen puheenjohtajan on kutsuttava hallitus koolle paitsi milloin on tarpeellista, myös jos hallituksen jäsen tai isännöitsijä sitä vaatii. Oikeus vaatia kokouksen koollekutsumista on siis jokaisella hallituksen jäsenellä. Laissa ei ole tarkempia säännöksiä siitä, millä tavoin tällainen vaatimus tulee esittää. Koska hallitus kokoontuu aina jostakin tietystä asiasta päättämistä varten, vaatimuksen kokouksen koollekutsumisesta tulee käytännössä sisältää tieto siitä, mitä asiaa hallituksen tulisi kokouksessa käsitellä. Jollei hallituksen puheenjohtaja vaatimuksesta huolimatta kutsu kokousta koolle, kutsun voi toimittaa hallituksen jäsen, jos vähintään puolet hallituksen jäsenistä hyväksyy koolle kutsumisen.

On hyvä muistaa, että vaikka lähtökohtana hallitustyöskentelyä koskevassa lain säännöksessä ovat enemmistöpäätökset, olisi hallituksen suotavaa pyrkiä mahdollisuuksien mukaan yksimielisiin päätöksiin. Hallituksessa voi olla erilaisia näkemyksiä ja keskustelu näkemysten välillä on yleensä hyväksi, mutta hallituksen yhtenäisyyden kannalta on aina suositeltavaa pyrkiä keskustelemalla löytämään yksimielisyys yhtiön asioissa.

Kiinteistöliiton lakitiimi toivottaa hyvää ja tarmokasta uutta vuotta kaikille lukijoille!

Katri Salokorpi

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.