Osakkaan oleskelu ulkomailla ei enää estä hallintaanottoa

16.8.2024

Ulkomailla asuvat osakkaat ovat nykyisin arkipäivää monessa asunto-osakeyhtiössä. Jos vastikerästejä kertyy tai asumishäiriöitä ilmenee osakkaan vuokralaisen toimesta, ei taloyhtiö ole välttämättä pystynyt puuttumaan poikkeamiin hallintaanotolla. Venäjällä oleskelevien osakkaiden kohdalla suurimmaksi esteeksi on noussut tehokkaiden tiedoksiantokeinojen puute. Viimeistään tie rajat ylittävää tiedoksiantoa edellyttävissä tapauksissa on noussut pystyyn sen johdosta, että yhtiökokouspäätöstä ei ole onnistuttu tiedoksiantamaan sangen tiukassa määräajassa eli 60 päivässä yhtiökokouksesta.

Nyt uudet tuulet puhaltavat. Helpotusta tuo 8.7.2024 voimaantullut asunto-osakeyhtiölain tiedoksiantosääntelyn muutos. Ensinnäkin, taloyhtiöllä on oikeus toimittaa hallintaanottovaroitus ja yhtiökokouspäätös tiedoksi julkaisemalla virallisessa lehdessä ja toimittamalla tieto siitä osakehuoneistoon. Jos tiedoksiannon kohteen sähköpostiosoite on yhtiön tiedossa, tieto on lisäksi lähetettävä tähän sähköpostiosoitteeseen. Tämä uusi tiedoksiantotapa on viimesijainen ja tulee kyseeseen vain tilanteissa, joissa tiedoksiannon kohde (osakas, vuokralainen tai muu käyttöoikeuden saanut), jonka osoite on yhtiön tiedossa, oleskelee muualla kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa (esim. Venäjällä), johon todisteellinen tiedoksianto ei ole mahdollista.

Huomionarvoista on, että tämän uuden tiedoksiantokeinon käyttäminen hallintaanottovaroituksen tai -päätöksen tiedoksiantamisessa edellyttää taloyhtiöltä esitoimena tiedoksiannon jättämistä käräjäoikeuden haastemiehen tehtäväksi. Haastemies antaa taloyhtiölle tarvittavan todistuksen tiedoksiantotavan käyttämiseksi. Vasta tämän jälkeen taloyhtiö voi huolehtia tiedoksiantamisesta uuden tiedoksiantotavan mukaisin toimin.

Lisäksi yhtiökokouksen hallintaanottopäätöksen tiedoksiantosäännös muuttui kaikissa rajat ylittävissä tiedoksiantotapauksissa. Päätöksen tiedoksiannon ei tarvitse enää onnistua 60 päivän kuluessa yhtiökokouksesta. Riittävää on, että tiedoksiantamista ulkomailla oleskelevalle osakkaalle tai muulle tiedoksiannon kohteelle haetaan em. määräajassa. Tiedoksiantamista on haettava siten kuin haasteen tiedoksiannosta on säädetty.

Lakimuutoksella poistettiin myös lainsäädännössä ollut aukko häätöasioihin liittyvässä, viranomaista koskevassa tiedoksiantosääntelyssä. Lakimuutos mahdollistaakin häätöprosessin läpiviennin muualla kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa (esim. Venäjä) oleskelevan osakkaan tai muun tiedoksiannon kohteen osalta tilanteessa, jossa todisteellinen tiedoksianto ko. maahan ei ole mahdollista.

Lainsäätäjän tehtävä on huolehtia lainsäädännöllisten esteiden poistamisesta ja näin tässäkin tapauksessa on tehty. Nyt on taloyhtiökentän aika hyödyntää lakimuutoksen tuomia mahdollisuuksia. Se, johtaako hallintaanotto suotuisaan lopputulokseen eli löytyykö hallintaanotettavalle kohteelle tosiasiassa vuokramarkkinaa on oma kysymyksensä.

 Jenni Hupli

Jenni Hupli

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakiasiainjohtaja.

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.