× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Rakennusmääräykset uudistettuihin asetuksiin

16.10.2017

Vuonna 2013 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen myötä on rakennusmääräysten rakenne uudistettava siten, että niihin sisältyvät velvoittavat määräykset annetaan asetuksen tasolla. Aiemmat ohjeet ja selostukset tullaan puolestaan uudistamaan soveltamisohjeiden muotoon. Uudistus astuu voimaan vuoden 2018 alusta, johon asti voidaan soveltaa aiempia määräyksiä ja ohjeita. Uudistuksella tavoitellaan rakentamista koskevan sääntelyn selkeyttämistä sekä sen soveltamiskäytäntöjen yhtenäistämistä ja lisääntynyttä ennakoitavuutta. Uusista asetuksista käy myös suoraan ilmi se, sovelletaanko niitä uudisrakentamiseen vai korjausrakentamiseen.

Rakentamisen yleistasoinen sääntely tapahtuu maankäyttö- ja rakennuslailla. Rakentamisen edellytysten yksityiskohtaisempi sääntely on perinteisesti sisältynyt Suomen rakentamismääräyskokoelmaan, johon on koottu rakentamisen eri osa-alueita koskevat määräykset, ohjeet ja selostukset. Uudistuksen taustalla vaikuttaa perustuslain vaatimus, jonka mukaisesti sitovat määräykset erotetaan selkeästi omiksi asetuksentasoisiksi säännöksiksi, kun taas käytännön toteutusta koskevat ohjeet annetaan erillisillä soveltamisohjeilla. Uudet asetukset sekä soveltamisohjeet voi myös jatkossa löytää ympäristöministeriön ylläpitämästä rakentamismääräyskokoelmasta.

Muodollisen uudistamisen lisäksi on tarkoitus myös uudistaa itse sääntelyä. Nykyiset rakennusmääräykset ovat koskeneet pääsääntöisesti uudisrakentamista. Korjausrakentamiseen niitä ei ole ulotettu kuin poikkeuksellisesti ja soveltaen. Merkittävä muutos on se, että uusilla asetuksilla tullaan enenevässä määrin sääntelemään myös korjaus- ja muutostöitä. Samalla kuin korjausrakentamisen volyymit ovat jo menneet uudisrakentamisen edelle, on huomattu rakentamisen ohjauksen tärkeys myös olemassa olevia rakennuksia korjattaessa tai muutettaessa. Erilaisten asumisterveyttä koskevien ongelmien jatkuvasti pintautuessa tätä voitaneen pitää oikeana suuntana.

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton neuvontalakimies.

 Tapio Haltia

Tapio Haltia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.