Pysäköinninvalvontaa koskevat lakimuutokset viivästyvät entisestään

20.2.2015

Pysäköintivirheitä koskevien maksujen määrääminen yksityisen kiinteistön alueella on puhuttanut monta vuotta oikeustilan epäselvyyden vuoksi. Lakiesitys oikeustilan selventämiseksi laitettiin vireille vuonna 2012, ja lakiesitys on tällä hetkellä lakivaliokunnan käsiteltävänä. Yle uutisoi 12.2.2015, että pysäköinninvalvontaa koskeva lakiesitys jäänee seuraavan eduskunnan tehtäväksi, koska lakivaliokunnassa on käsittelyssä paljon lakiesityksiä, jotka katsotaan kiireellisemmiksi.

Kiinteistönomistajalla on intressi saada virheellinen pysäköinti kuriin omalla tontillaan. Kiinteistönomistaja on voinut hoitaa asian valtuuttamalla kunnallisen pysäköinninvalvonnan tai yksityisen pysäköinninvalvontayhtiön hoitamaan valvontaa. Käytännössä kuitenkin kunnallisten toimijoiden resurssien rajallisuudesta johtuen ei kunnallinen toimija välttämättä ole ehtinyt puuttua pysäköintivirheisiin tarpeeksi ripeästi, ja toisaalta yksityisten pysäköinninvalvontayhtiöiden oikeus määrätä valvontamaksuja on kyseenalaistettu.

Yksityisten pysäköinninvalvontayhtiöiden aseman selventämiseksi laitettiin vuonna 2012 vireille lakiesitys, joka samana vuonna siirrettiin lakivaliokunnan käsiteltäväksi. Asiassa on toimitettu lausuntokierros vuosina 2012 - 2013, ja esitys vaikuttaa olevan konkreettista kirjoitustyötä vaille valmis. Lakivaliokunta myönsi Ylen uutisille, että tämänhetkinen sääntely ei ole ajantasaista, mutta totesi myös, että pysäköinninvalvontalaki ei ole kiireellinen.

Eduskuntavaalit järjestetään tänä vuonna 19. huhtikuuta. Lakiesityksen käsittely ja hyväksyminen jäänee tuolloin valittavan eduskunnan tehtäväksi. Lakimuutokseen asti voivat kiinteistönomistajat tukeutua kunnallisen pysäköinninvalvonnan lisäksi KKO:n kantaan, jonka mukaan yksityiset pysäköinninvalvontayhtiöt voivat sitovasti määrätä sopimukseen perustuvia valvontamaksuja, kun asiasta on kiinteistön sisäänmenoreiteillä selkeät opasteet (KKO 2010:23).

Isabella Lehti

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.