Puolisot hallitukseen?

21.2.2014

Joissain taloyhtiöissä hallitukseen ei tunnu löytyvän riittävästi halukkaita, mutta yhtiössä ei kuitenkaan ole halukkuutta ulkopuolisen hallitusammattilaisen palkkaamiseen. Neuvonnassa onkin usein tullut vastaan kysymys, voivatko puolisot toimia yhtä aikaa yhtiön hallituksen jäseninä.

Asunto-osakeyhtiölaki ei aseta estettä tälle, joten molemmat puolisot voivat toimia hallituksen jäseninä. Tässä on kuitenkin hyvä huomioida, että mahdollisessa esteellisyystilanteessa he molemmat ovat esteellisiä, eivätkä voi osallistua asian käsittelyyn. Tällaisia tilanteita ovat mm. puolisoiden asunnon hallintaanottoa koskevan asian käsittely, yhtiön ja puolisoiden välinen sopimusasia sekä puolisoiden hallinnassa olevan huoneiston uudistusta tai muuta kuin välttämätöntä kunnossapitoa koskeva asia, joka poikkeaa muiden osakkeenomistajien hallinnassa olevien huoneistojen kunnossapidosta tai uudistamisesta.

Esteellisyys koskee koko asian käsittelyä, ei ainoastaan äänestämistä asiassa. Näin ollen esteelliset henkilöt eivät voi osallistua lainkaan asian käsittelyyn hallituksen kokouksessa. Hallitus voi halutessaan päättää kuulla esteellisiä henkilöitä asian yhteydessä, mutta päätöksentekoon he eivät voi osallistua.

Mikäli hallituksessa ei esteellisyysseikkojen vuoksi ole yli puolet jäsenistä paikalla, ei hallitus ole päätösvaltainen. Jos hallitukseen on valittu 4 jäsentä eikä lainkaan varajäseniä, ei hallitus ole päätösvaltainen tilanteessa, jossa puolisot ovat esteellisiä osallistumaan asian käsittelyyn. Lisäksi yhtiöjärjestyksessä voi olla asetettu päätösvaltaisuuden edellytykseksi suurempaa määrää paikalla olevia jäseniä. Jos molemmat puolisot toimivat siis hallituksen jäseninä, voi tämä aiheuttaa ongelmia hallituksen päätösvaltaisuuden suhteen määrätyissä tilanteissa. Hallitukseen olisikin hyvä valita myös varajäseniä, mikäli puolisot toimivat hallituksen jäseninä.

Johanna Reen

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.