× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Pelisäännöt ilmalämpöpumpun asentamisessa

25.8.2021

Syksyn ensi merkkejä on ollut ilmassa jo pitkin elokuuta. Tuoreessa muistissa on kuitenkin vielä kuluneen kesän hellejakso ja sen myötä kohonneet huoneistojen sisälämpötilat. Korkein oikeus antoi kesän korvilla ratkaisunsa (KKO:2021:32) asiassa, jossa oli kyse osakkaan oikeudesta muutostyöhön, jossa ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö sijoitettiin huoneistoparvekkeelle. Ratkaisu herätti osaltaan kysymyksen siitä, mitkä oikeastaan ovatkaan pelisäännöt ilmalämpöpumppuja asennettaessa?

Ilmalämpöpumppu, eli ILP on monella tavalla mainio laite. Sillä voidaan säätää asumisoloja sekä lämpimämmäksi että viileämmäksi. Viime aikoina käyty keskustelu liittyy kuitenkin useimmiten nimenomaan viilennyskäyttöön, johon voidaan kokea tarvetta myös kaukolämmön piiriin kuuluvassa kerrostalossa.

KKO katsoi ratkaisussaan, ettei taloyhtiö ollut voinut yhtiökokouksen päätöksellä kieltää ilmalämpöpumpun asentamista huoneistoparvekkeelle, koska tuomioistuin katsoi kyseessä olevan osakehuoneistossa tehtävästä muutostyöstä. Tuomioistuin katsoi, että parvekkeen ja huoneiston sisätilan väliin jäävä ulkoseinän osa kuului huoneiston ja parvekkeen muodostamaan, osakkaan hallintaoikeuden piiriin jäävään kokonaisuuteen, Näin ollen, vaikka pumpun tarvitsemat johdotukset ja putkitukset oli viety yhtiön kunnossapitovastuulla olevan ulkoseinän läpi, osakkaalla oli lähtökohtainen oikeus muutostyöhön.

KKO totesi kuitenkin ratkaisussaan, ettei osakkaan muutostyöoikeus edelleenkään ole rajoittamaton ja, että se parvekkeella on myös suppeampi, kuin huoneiston sisäosissa. Näin ollen yhtiö voi edelleen asettaa ehtoja osakkaan ILP-asennukselle. Ehtojen on kuitenkin oltava tarpeellisia yhtiön rakennuksen vahingoittumisen tai muun haitan välttämiseksi tai korvaamiseksi. Äärimmillään taloyhtiö voisi edelleen kieltää asentamisen, mutta kiellon tulisi perustua sille, että yhtiölle tai toiselle osakkaalle koituvan haitan punnittaisiin olevan kohtuutonta suhteessa osakkaalle ilmalämpöpumpusta koituvaan hyötyyn.

Lähtökohtaisesti KKO:n ratkaisulla on vaikutuksia nimenomaan huoneistoparvekkeella tapahtuvien asennusten osalta. Jos pumppua sen sijaan ollaan asentamassa vaikkapa rivitaloyhtiössä taloyhtiön hallintaan jäävälle piha-alueelle, niin kyse on edelleen yhtiön alueella tapahtuvasta muutostyöstä, johon tarvitaan yhtiön nimenomainen suostumus. Tällöin yhtiö voi periaatteessa harkita suhtautumistaan vapaasti, toki osakkaiden yhdenvertainen kohtelu huomioon ottaen.

Yleisesti ottaen on järkevää pohtia ilmalämpöpumppujen asentamiseen liittyviä kysymyksiä sekä asetettavia ehtoja yleisemmin ja tähdäten pidemmälle tulevaisuuteen. Erilaisia tarpeita on hyvä ennakoida ja tehtävät linjaukset on hyvä ankkuroida yhtiökokouksen päätökseen, jotta taloyhtiön toiminta olisi johdonmukaista, osakkaiden yhdenvertaisuutta kunnioittavaa ja osakaskuntaa sitouttavaa. Edelleen on hyvä pitää mielessä, että ilmalämpöpumpun asentaminen edellyttää taloyhtiössä edellyttää aina muutostyöilmoituksen tekemistä yhtiölle. Muutostyöilmoituksen käsittelyn yhteydessä voidaan esimerkiksi asennusten sijoittelusta ja niihin liittyvästä taloyhtiön valvonnasta vielä erikseen sopia osakkaan ja yhtiön välillä.

 Tapio Haltia

Tapio Haltia

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton neuvontalakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.