× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Osakkeenomistajan oikeus saada asia yhtiökokouksessa käsiteltäväksi

2.4.2015

Yhtiökokoukset lähestyvät ja usein neuvonnassa on esiintynyt kysymys, miten osakas saa haluamansa asian yhtiökokouksen käsiteltäväksi ja miten puolestaan hallituksen tulee menetellä tällaisen vaatimuksen saatuaan.

Asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 6 §:n mukaan osakkaalla on oikeus saada yhtiökokouksen päätettäväksi kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi. Osakkaan tulee esittää vaatimuksensa kirjallisesti ja niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää yhtiökokouskutsuun. Vaatimusta ei tarvitse perustella.

Jotta osakas voi saada asian käsiteltäväksi, tulee asian kuulua yhtiökokouksen toimivaltaan. Hallituksen tai isännöitsijän yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia asioita ei voida siirtää yhtiökokouksen päätettäväksi. Hallituksen yksinomaiseen toimivaltaan kuuluu esimerkiksi kirjallisen varoituksen antaminen ennen huoneiston hallintaan ottamisesta. Päätöstä kirjallisen varoituksen antamisesta ei siten voida tehdä yhtiökokouksessa.

Yhtiökokouskutsussa tulee mainita osakkaan esittämä vaatimus. Riittävää on, että kutsussa viitataan osakkaan kirjalliseen vaatimukseen, jos se liitetään kutsuun. Vaatimuskirjeen liittämineen kokouskutsuun on suositeltavaa, sillä tällöin asia tulee esille juuri siinä muodossa kuin osakas on sen esittänyt.

Johanna Reen

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.