× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Osakkaan kyselyoikeus

25.2.2022

Osakkaalla on oikeus käyttää yhtiökokouksessa kyselyoikeuttaan. Isännöitsijän ja hallituksen on huolehdittava siitä, että kyselyoikeus voi toteutua. Mitä tapahtuu, jos osakkaan kysymykseen ei ole mahdollista vastata?

Osakkaan kyselyoikeus koskee yhtiökokouksessa käsiteltäviä asioita. Osakkaalla on oikeus saada tarvittavia tietoja sellaisista seikoista, jotka voivat vaikuttaa kokouksessa käsiteltävän asian arviointiin. Silloin kun yhtiökokouksessa käsitellään tilinpäätöstä, osakkaan kyselyoikeus koskee yhtiön taloudellista asemaa laajemminkin. On kuitenkin huomattava, että osakkaalla ei ole oikeutta saada nähtäväkseen esimerkiksi yhtiön sopimuksia, tositteita tai tiliotteita. Tarvittavat tiedot voidaan antaa osakkaalle yhtiökokouksessa suullisesti.

Toisinaan hallituksen ja isännöitsijän ei ole mahdollista vastata osakkaan esittämään kysymykseen yhtiökokouksessa esimerkiksi siksi, että kaikkea vastauksen antamiseksi tarvittavaa tietoa ei ole kokouksessa saatavilla. Tällaisessa tapauksessa vastaus on annettava kahden viikon kuluessa kirjallisesti kysymyksen esittäneelle osakkaalle ja sellaiselle muulle osakkaalle, joka on sitä pyytänyt.

Jos osakkaan kysymä tieto tuottaisi yhtiölle olennaista haittaa, sitä ei saa antaa.  Tällaisia tilanteita voisivat olla lähinnä esimerkiksi liikesalaisuudet tai toisten osakkaiden ja asukkaiden henkilötiedot, joita EU:n yleinen tietosuoja-asetus suojaa. Tällaisessa tilanteessa hallituksen on annettava pyydetty tieto yhtiön tilintarkastajalle ja toiminnantarkastajalle, joiden on annettava kuukauden kuluessa yhtiökokouksesta hallitukselle lausunto tiedon vaikutuksesta tilintarkastuskertomukseen ja toiminnantarkastuskertomukseen. Lausunto täytyy lähettää kysymyksen esittäneelle osakkaalle ja sen täytyy olla neljän viikon kuluttua yhtiökokouksesta nähtävänä isännöitsijän tai hallituksen puheenjohtajan luona samalla tavoin kuin yhtiökokouspöytäkirjakin.

 Minna Anttila

Minna Anttila

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton vanhempi lakimies.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.