× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Osakekirjan hallinta on edelleen tarkistettava!

9.10.2017

Hallitus vastaa lain mukaan osakeluettelon ylläpitämisestä asunto-osakeyhtiössä. Kun osakkeenomistaja vaihtuu, uusi omistaja pyytää osakeluettelomerkinnän tekemistä. Käytännössä uuden omistajan merkitsee osakeluetteloon useimmiten isännöitsijä. Isännöitsijä saa tehdä merkinnän vasta kun hänelle on toimitettu luotettava selvitys saannosta. Saanto itsessään voi olla esimerkiksi kauppa, vaihto, lahja, ositus, perinnönjako tai vaikkapa testamenttisaanto. Riippumatta siitä mikä saanto on kyseessä, on aina varmistettava, että osakekirja on uuden omistajan hallussa.

Kun Verohallinto vastaanottaa verkkolomakkeella tehdyn varainsiirtoveroa koskevan ilmoituksen, ilmoittaja saa kuittauksen siitä, että lomake on vastaanotettu. On käynyt ilmi, että tämä lomakkeen vastaanoton vahvistava ilmoitus on aikaansaanut jossain määrin hämmennystä. Lomakkeella nimittäin todetaan: ''Yllä oleva vastaanottokuittaus on todistus sähköisen varainsiirtoveroilmoituksen lähettämisestä Verohallintoon.'' Tämän lisäksi lomakkeella todetaan: ''Ostaja saa omistuksensa merkityksi osakeluetteloon esittämällä tämän vastaanottokuittauksella varustetun varainsiirtoveroilmoituksen asuntoyhteisölle.''

Ilmoituksella olevan maininnan on arveltu viittaavan siihen, että saantoa koskevan luotettavan selvityksen sisältö olisi muuttunut. On erehdytty kuvittelemaan, että osakeluettelomerkinnän tekoa oltaisi helpotettu ja edellä mainitun ilmoituksen esittäminen yksistään olisi riittävä ja luotettava selvitys saannosta.

Sitä se ei kuitenkaan ole. Myös Verohallinnon yleisissä ohjeissa asunnon ostajaa ohjeistetaan kysymään isännöitsijältä, mitä muita asiakirjoja tarvitaan omistuksen rekisteröintiin. Kaikki eivät kuitenkaan välttämättä käy yleisiä ohjeita lukemassa ja niinpä sekaannus on varsin ymmärrettävä.

Sähköinen asunto-osakerekisteri tulee aikanaan muuttamaan monta asiaa: osakekirjat jäävät vähitellen historiaan, eikä osakeluetteloakaan enää ylläpidetä yhtiössä. Ei kuitenkaan kiirehditä asioiden edelle - tällä hetkellä jokaisessa asunto-osakeyhtiössä on vielä osakekirjat. Osakekirjan hallinta luo edelleen omistajaolettaman ja näin ollen omistusoikeuden kirjaamisen yhteydessä osakekirjan hallinta on myös tarkistettava! Alkuperäinen osakekirja on usein pankissa lainan vakuutena. Jäljennös osakekirjasta ja siihen tehdystä siirtomerkinnästä riittää toki osoittamaan, että hallinta on uudella omistajalla. Mitä muita asiakirjoja osakeluettelomerkinnän tekemiseksi tarvitsee esittää, vaihtelee riippuen siitä, mistä saannosta kulloinkin on kysymys.

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton vanhempi lakiasiantuntija.

 Virpi Hienonen

Virpi Hienonen

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.