× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Osaava, ammattimainen ja luotettava isännöitsijä toimii avoimesti ja läpinäkyvästi

1.12.2017

Mediassa on ollut ollut viime päivinä esillä isännöitsijöiden talousrikoksia, joissa uhreiksi ovat joutuneet taloyhtiöt.

Monesti isännöitsijän kolttosista pyritään vierittämään syy taloyhtiön hallituksen niskaan. Onhan hallitus normaalisti valinnut isännöitsijän ja sillä on myös lainmukainen velvollisuus valvoa tämän tekemisiä. On kuitenkin muistettava, että kun tapahtuu rikos, syy on aina tekijän. Isännöitsijäntoimistossa sama henkilö saattaa tehdä laskun, hyväksyä ja kirjata sen, sekä maksaa laskun taloyhtiön tililtä. On ilmiselvää, että varsinkin tällaisissa tilanteissa väärinkäytösten riski on kohonnut.

Taloyhtiön hallituksen tulee valvoa isännöitsijän toimintaa ja puuttua siihen heti, jos huomaa toiminnassa epäilyttäviä piirteitä. Hallituksen kannattaa jo järjestäytymiskokouksessa sopia, miten isännöitsijän toimintaa valvotaan. Hallituksen puheenjohtajalle tai muulle hallituksen jäsenelle pitäisi hankkia sellaiset verkkopankkitunnukset, joilla pääsee katsomaan yhtiön pankkitilien tilitapahtumia. Lisäksi hallituksen tulisi seurata yhtiölle tulevia laskuja. Isännöitsijätoimiston omat laskut tulee hyväksyttää vaikkapa hallituksen puheenjohtajalla, ennen kuin annetaan isännöitsijälle lupa maksaa ne. Tällä tavalla toimimalla yhtiö valvoo tehokkaasti isännöitsijää. Isännöitsijän toiminta myös näyttäytyy ulospäin läpinäkyvältä ja luotettavalta, jos se suhtautuu myötämielisesti tällaiseen avoimuuteen. Osaavalla, ammattimaisella ja luotettavalla isännöitsijällä on varaa toimia avoimesti ja läpinäkyvästi.

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies.

 Mikko Eloranta

Mikko Eloranta

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.