Moninainen naapurusto tarvitsee vahvaa viestintää
26.11.2024
Taloyhtiössä asuminen on yhteisöllistä asumista. Vaikka huoneistoonsa ei kaikkia tarvitsekaan päästää, käytetään yhteisiä tiloja nimenomaan naapureiden kanssa yhdessä. Samaan aikaan asukaskunta heijastelee yhteiskunnallisia kehityskulkuja: väestö ikääntyy ja toisaalta moninaistuu. Yhteishengen pitimiksi tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä, joista monet ovat perinteisesti olleet kirjoittamattomia. Ne eivät enää välttämättä ole kaikille itsestään selviä.
Kun taloyhtiöissä väki vaihtuu, ei rappukäytävässä vastaantulevia aina enää tunnisteta. Välillä voi yhteinen kielikin olla hakusessa. Hyvä on kuitenkin naapuria ystävällisesti tervehtiä. Myös taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä ovat uuden edessä. Keskeistä on löytää oikea tapa viestiä ja välittää tietoa osakkaille ja asukkaille.
Vaikka taloyhtiöllä edelleen on oma virallinen kielensä, on hyvä muistaa huomioida asujaimiston tarpeet viestintää suunniteltaessa. Näin ollen kannattaa harkita tiedotteiden laatimista suomen kielen ohella myös muilla taloyhtiöissä puhutuilla tai ymmärretyillä murteilla. Samalla voidaan harkita myös muun kuin sanallisen viestinnän käyttöä. Erilaiset kuvat ja symbolit voivat kummasti selventää esimerkiksi jätteiden oikeaoppista lajittelua.
Kun taloyhtiöissä on nykyään jo usein käytössä erilaisia sähköisiä kanavia, voidaan hyödyntää myös vaikkapa opastavia videoita. Kiinteistöliitossa työstämmekin paraikaa englanninkielisiä lyhytvideoita taloyhtiön osakkaan näkökulmasta. Tervetuloa vaan niitä hyödyntämään, kun ne lähiaikoina julkaistaan!
Vanhatkin keinot kannattaa pitää mielessä: edelleen toimiva tapa tutustua naapureihinsa on järjestää yhteistä tekemistä kuten talkoita tai muita ajankohtaan ja taloyhtiön oloihin sopivia rientoja. Kun tuntee naapurinsa ainakin naamalta, on helpompi mennä juttelemaan itseään askarruttavista asioista. Näin voidaan usein välttää turhia väärinkäsityksiä ja ongelmien kärjistymistä. Hyvä on muistaa myös keskinäinen kunnioitus ja ne hyvät käytöstavat, kuten se ystävällinen morjestaminen tavattaessa.