Mitä me haluamme

13.10.2014

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on viime aikoina vellonut vaatimus purkaa turhaa sääntelyä, poistaa rajoitteita ja karsia byrokratiaa. Ylisääntelystä ja sen ongelmista puhutaan paljon; katsotaan, että liian tiukka ja monimutkainen sääntely vie turhaan resursseja, rajoittaa talouskasvua ja aiheuttaa vain lisäongelmia sen sijaan, että vastaisi aitoon yhteiskunnalliseen tarpeeseen tiukassa taloustilanteessa. Liiallisella sääntelyllä luodaan uusia ongelmia sen sijaan, että vanhoja ratkaistaisiin.

Sääntöjen, kieltojen ja rajoitusten säätämiseen ja niiden noudattamisen valvontaan kuluu tietysti verorahoja ja henkilötyövuosia. Kun rahat ovat tiukalla, on todella paikallaankin keskustella siitä, mitä kaikkea yhteiskunta joutuu rahoittamaan. Taloudellisen puolen lisäksi usein ollaan myös sitä mieltä, että täällä meillä turhan lammasmaisesti ja pilkuntarkasti noudatetaan kaikkia tarpeettomiakin sääntöjä, kun muualla Euroopassa osataan suhtautua asioihin vähemmän tiukkapipoisesti. Yleisönosasto- ja nettikirjoittelussa pilkkua viilaava virkamies on tämän yhteiskunnan inhotuin yksilö, vaikka hän tekee tietysti vain työtään - virkavastuulla.

Lakimiesten kahvipöydässä on meilläkin keskusteltu ilmiöstä. Somen perusteella vaatimus on selvä: turhasta sääntelystä ja byrokratiasta halutaan eroon. Miten sääntelyn purkamisen vaatimus sitten näkyy päivittäisessä neuvontatyössä? Jäsenkuntamme edustaa kuitenkin ihan varteenotettavaa otantaa suomalaisesta yhteiskunnasta, ja yhteiskunnallisten ilmiöiden ja keskustelun voisi uskoa näkyvän myös jäsenten päivittäisissä yhteydenotoissa.

Vastaus on kuitenkin, ettei ilmiö ole näkynyt puheluissa juurikaan. Kun kyseessä on lakineuvonta, on tietysti aivan luonnollista, että neuvoa kysyvän tulee löytää oikea säännös, joka tuo ratkaisun yhtiössä päällä olevaan ongelmatilanteeseen. Meidän työtämme on löytää oikea säännös ja antaa vielä jonkinlainen toimintasuositus tilanteessa. Laki on hyvä, kun se turvaa tasapuolisesti osapuolten etuja ja vastaa niihin juridisiin ongelmiin, joihin yhtiöissä joudutaan, ja tilanne saadaan parhaassa tapauksessa ratkaistua ennen kuin se kärjistyy.

Soittaja saattaa kuitenkin toisinaan olla joutunut ikävään välikäteen, jossa joku yhtiön sisäinen tai ulkopuolinen taho vaatii yhtiön edustajalta ratkaisua kiistaan, johon ei lainsäädännöstä löydy suoranaista vastausta. Osapuolten näkemykset voivat olla ristiriidassa ja hankalasti sovitettavissa yhteen, ja tilanne voi olla jo tulehtunut. Usein halutaan löytää jokin säännös, jolla voitaisiin vaikka sitten tulkinnallisin keinoin puuttua, kieltää tai rajoittaa jonkun toisen toimintaa. Molemmin puolin.

Tuntuu aivan nurinkuriselta, että toisaalla yhteiskunnassa ollaan vaatimassa sääntelyn purkamista ja löyhempää tulkintaa, ja toisaalla vaaditaan lisää sääntöjä ja rajoituksia, kun ongelma osuu omalle kohdalle. Miten tällaisiin tilanteisiin sitten pitäisi suhtautua, jos lainsäätäjä on katsonut, ettei kysymystä ole tarpeen ratkaista säädöstasolla? Mitä muita keinoja meillä on ratkoa kiistatilanteita, kuin vaatia paikalle säädöksiä, virkavaltaa tai viime kädessä tuomioistuin?

Lakimiehen näkökulmasta soisin, että lainsäätäjä saisi paikoin olla täsmällisempi, mutta sääntelyn lisääminen tai kiristäminen yleistrendinä ei ole mielestäni toivottavaa. Kaikkia tilanteita ei ole tarvetta eikä syytäkään ratkaista yhteiskunnassa lainsäädännöllisin keinoin, eikä jokainen kiista tarvitse virkamiestä ratkaisijaksi. Olennaista on tietysti tunnistaa tilanteet, joihin on olemassa juridinen ratkaisu. Meidän tehtävämme on auttaa löytämään se. Riippumatta lainsäädännön tulevasta kehityksestä on itse kunkin joka tapauksessa varmasti järkevää pyrkiä ratkomaan ja ehkäisemään ongelmatilanteita myös ulkojuridisin keinoin; esimerkiksi suvaitsevaisuudella, kohteliaisuudella ja neuvottelemalla. Ehkä moni riita jäisi riitelemättä ja moni mieli pahoittamatta, kun useampi ihminen kysyisi itseltään "mitä minä voin tehdä tilanteen sovinnolliseksi ratkaisemiseksi"?