× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Lyhytkestoisen vuokrauksen sääntely on erilaisten intressien yhteensovittamista

5.3.2024

Hallitusohjelman mukaisesti tällä hallituskaudella selkeytetään asuntojen vuokrausta sekä majoitusliiketoimintaa koskeva lainsäädäntö vastaamaan nykypäivän tarpeita ja käytäntöjä. Ohjelman mukaisesti tarkoituksena on varmistaa lyhytaikaisen vuokraustoiminnan edellytykset, mutta mahdollistaa samalla nykyistä parempi puuttuminen havaittuihin ongelmiin. Tavoite on tärkeä ja selkeytystä todellakin tarvitaan. Samanaikaisesti on todettava, että tehtävä ei ole helppo!

Parhaillaan on jo käynnistynyt useampikin lakihanke, joka liittyy keskeisesti aiheeseen. Sekä asunto-osakeyhtiölain että asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain uudistaminen on käynnistynyt. Rakennuslain ns. korjaussarja on parhaillaan lausunnolla. Lisäksi muun muassa rakentamislain nojalla annettava asetus asuin-, majoitus ja työtiloista on uudistettavana. Toiveet ovatkin korkealla sen suhteen, että asunto-osakeyhtiöissä jo pitkään päänvaivaa aiheuttaneet epäselvät lakipykälät vihdoinkin saataisiin kuntoon.

Erilaisten intressien yhteensovittaminen on tarpeen. On välttämätöntä, että asumisrauha taloyhtiöissä pystytään silloinkin turvaamaan, kun asuntoa tai useampaakin asuntoa käytetään kiinteistöllä lyhytkestoiseen vuokraukseen. Toistuviin häiriöihin on pystyttävä puuttumaan, vaikka häiritsijät olisivat jo poistuneet paikkakunnalta tai jopa maasta.

Lyhytkestoista vuokrausta kuitenkin myös tarvitaan. Väliaikainen majoitus on tarpeen, kun ollaan paossa omassa yhtiössä tehtävää mittavaa korjaushanketta esimerkiksi putkistosaneerausta. On tilanteita, joissa perinteinen majoituskapasiteetti ei riitä johtuen esimerkiksi paikkakunnalla järjestettävästä kesätapahtumasta tai suuresta urheilutapahtumasta.

Omistajalla on oikeus käyttää asuntoaan itse. Vaihtoehtoisesti hän saa vuokrata asuntoaan pitkäkestoisella sopimuksella ja satunnaisesti myös lyhytkestoisilla vuokrasopimuksilla. Samanaikaisesti on selvää, että ammattimainen majoitustoiminta asunnossa on kaavan ja rakennusluvan vastaisena kiellettyä.

Rajanveto sen suhteen, millainen asunnon käyttö on sallittua ja mikä puolestaan on kiellettyä, on tarpeen tehdä selkeästi. Selkeyttä tarvitaan esimerkiksi hallintaanottoperusteen olemassa olon arvioimiseksi. Rajanvedon selkeys on asunto-osakeyhtiöiden lisäksi tarpeellinen myös rakennusvalvonnalle, jotta viranomainen pystyy arvioimaan, käytetäänkö asuntoa käyttötarkoituksen mukaisesti vai sen vastaisesti.

Lyhytkestoista vuokraamista ei kuitenkaan pidä pykälillä lähteä kokonaan kieltämään tai kohtuuttomasti rajoittamaan. Tämä ei liioin olisi hallitusohjelman mukaan mahdollistakaan, kun yksi tavoitteista on varmistaa lyhytkestoisen vuokraustoiminnan edellytykset.

Viime viikolla järjestettiin kaksi hyvää tilaisuutta, jossa laaja joukko eri intressiryhmiä kävi erinomaista keskustelua lyhytkestoisesta vuokrauksesta. Toinen tapahtumista oli ministeriöiden järjestämä sidosryhmätapaaminen, jossa keskityttiin lainsäädännön vireillä oleviin uudistuksiin. Toinen oli Rovaniemen kaupungin järjestämä tilaisuus, jossa kaupungin virkamiehet ja kaupunkilaiset kävivät keskustelua lyhytkestoisesta vuokrauksesta Rovaniemellä. Yhteenvedoksi tai tiivistelmäksi molemmista tilaisuuksista voisi mielestäni nostaa blogin otsikon: erilaisten intressien yhteensovittaminen on tarpeen ja välttämätöntä.

Taloyhtiöiden lisäksi myös rakennusvalvonta ja asuntoja lyhytkestoisesti vuokraavat tarvitsevat kokonaisuutta selkeyttävää lainsäädäntöä. Onneksi sellaista pitäisikin olla tällä hallituskaudella luvassa.

 Virpi Hienonen

Virpi Hienonen

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton johtava lakiasiantuntija.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.