× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Luteet - kuka vastaa kuluista?

3.7.2017

Luteiden ilmestyminen asuntoon on ikävä asia, ja asumiselle aiheutuvan haitan lisäksi murhetta aiheuttaa myös tuholaisten hävittämisestä aiheutuvat toimet kustannuksineen. Miten vastuu jakautuu?

Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistaja on lähtökohtaisesti vastuussa huoneistonsa sisäosien kunnossapidosta, kun taas taloyhtiön vastuulle kuuluvat rakenteiden, eristeiden ja perusjärjestelmien, kuten viemäri- ja ilmanvaihtojärjestelmien, kunnossapito. Näin ollen osakas on lähtökohtaisesti vastuussa luteiden hävittämisestä, jos luteet ovat kulkeutuneet huoneistoon esim. omassa matkalaukussa ulkomaanreissun tuliaisina.


Luteet ovat kuitenkin saattaneet kulkeutua huoneistoon myös toisesta huoneistosta. Niiden alkuperän selvittäminen voikin olla hankalaa tai mahdotonta, jos luteita havaitaan useammassa huoneistossa. Kun luteet ovat useamman huoneiston riesa, taloyhtiön vastuulla on huolehtia tuholaistorjunnasta kaikkien huoneistojen osalta.

Luteiden leviämisen ehkäisemiseksi on ensiarvoisen tärkeää, että asukas ilmoittaa ongelmasta välittömästi luteet havaittuaan isännöitsijälle tai yhtiön hallitukselle. Torjunta voi olla vaikeampaa ja tulla kalliimmaksi, jos asiasta ei ilmoiteta yhtiölle ennen kuin ongelma on jo levinnyt muihinkin huoneistoihin.

Kiinteistöliiton näkemyksen mukaan taloyhtiön kannattaa huolehtia asianmukaisen tuholaismyrkytyksen tilaamisesta viivytyksettä, kun tieto yksittäisen huoneiston ludeongelmasta on saatu. Ripeän puuttumisen johdosta on mahdollista välttää luteiden leviämiseen liittyvät huomattavasti laajemmat torjuntatoimet kuluineen.

Lopullinen vastuu yksittäiseen huoneistoon rajautuvan ludeongelman torjumiskustannuksista on punnittava tapauskohtaisesti. Esimerkiksi tilanteissa, joissa osakas on vaikkapa kokonaan estänyt torjuntatoimet tai laiminlyönyt noudattaa luteiden torjuntaan liittyviä torjuntaohjeita, voidaan osakkaan vastuuta torjuntakustannuksista pitää selvänä.

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies.

  Pauliina Haapsaari

Pauliina Haapsaari

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.