× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Lumityöt talkootöinä

14.12.2020

On taas se aika vuodesta, kun osa Suomesta on jo saanut jonkinlaisen lumipeitteen ja osassa Suomea lunta vasta odotellaan. Taloyhtiöiden, kuten muidenkin kiinteistönomistajien, näkökulmasta lumentulo tarkoittaa lumitöitä. Talvikunnossapidon järjestämiselle on taloyhtiössä erilaisia vaihtoehtoja. Yhtiö voi ulkoistaa lumityöt ja liukkaudentorjunnan esimerkiksi huoltoyhtiölle tai vaihtoehtoisesti hoitaa nämä tehtävät itse. Viime kädessä asunto-osakeyhtiön hallitus vastaa siitä, että myös talvikunnossapito on asianmukaisesti järjestetty.

Yhtiön hoitaessa itse lumityöt, tarkoittaa tämä usein käytännössä sitä, että yhtiön asukkaat tekevät lumityöt ja muun talvikunnossapidon talkootyönä. Talkootyöt perustuvat aina vapaaehtoisuuteen, eli ketään ei voida talkoisiin pakottaa. Yhtiö ei voi myöskään periä maksuja niiltä, jotka eivät talkoisiin osallistu. Mikäli talvikunnossapito ei syystä tai toisesta talkootyönä onnistu, ei yhtiöllä ole muita vaihtoehtoja kuin ulkoistaa nämä tehtävät esimerkiksi huoltoyhtiölle. Silloin kun yhtiössä hoidetaan talvikunnossapitoa talkootyönä, on suositeltavaa, että taloyhtiö ottaa talkoovakuutuksen talkootöitä suorittavien asukkaiden turvaksi.

 Jaakko Lindfors

Jaakko Lindfors

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.