× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Kun osakas kieltäytyy taloyhtiön talvitöistä

28.11.2022

Talvikelit ovat taas saapuneet ja lumitöille ja kulkuväylien liukkaudentorjunnalle on tarvetta. Monissa pienissä taloyhtiöissä nämä talvityöt on päätetty tehdä osakkaiden voimin huoneistokohtaisesti vuorotellen, jolloin yhtiö säästää rahaa. Joissakin yhtiöissä kiistaa aiheutuu siitä, että joku osakas tai osa osakkaista ei halua tehdä tai kykene tekemään talvitöitä.

Taloyhtiöllä on korostunut huolellisuusvelvollisuus kiinteistönsä turvallisuudesta. Tämä kattaa myös siitä huolehtimisen, ettei lumi tai jää aiheuta vaaraa kiinteistöllä. Yhtiökokous voi päättää, että talvikunnossapitotyöt tehdään yhtiössä osakkaiden voimin, eli talkootyönä. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon, että yhtiökokouspäätös ei sido sellaisia osakkaita, jotka eivät ole kokouksessa eikä niitä osakkaita, jotka kieltäytyvät talvitöistä. Osakas voi syystä tai toisesta kieltäytyä talvitöiden tekemisestä, eikä kieltäytymisen syyllä ole asiassa merkitystä. Koska osakasvoimin tehtävissä talvitöissä on kyse talkootyöstä, se on vapaaehtoista. Yhtiö ei voi velvoittaa kieltäytyvää osakasta talvitöihin. Yhtiö ei voi myöskään periä lisävastiketta tai muuta maksua vain kieltäytyneeltä osakkaalta siitä, että joku muu taho hoitaa hänen osuutensa talvitöistä. Tällaisessa tilanteessa vaihtoehtoina ovat joko se, että joku vapaaehtoinen talvitöihin halukas hoitaa myös kieltäytyvän osakkaan talvityövuoron tai että yhtiö tilaa talvikunnossapitotyöt huoltoyhtiöltä.

Taloyhtiön on joka tapauksessa huolehdittava siitä, että talvityöt, kuten lumen auraaminen ja kulkuväylien hiekoittaminen tulevat hoidetuksi asianmukaisesti. Jos yhtiön alueella tapahtuu esimerkiksi liukastumisvahinko, josta aiheutuu vahingonkärsijälle kustannuksia, on yhtiön pääsääntäisesti osoitettava toimineensa huolellisesti välttääkseen korvausvastuun. Vahinkotapausten selvittelyä ajatellen on myös tärkeää, että yhtiössä dokumentoidaan, mitä talvitöitä ja mihin aikaan yhtiössä on tehty.

 

 Minna Anttila

Minna Anttila

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton vanhempi lakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.