Kuka valitsee taloyhtiölle isännöitsijän?

23.4.2021

Kevät on yhtiökokousten aikaa ja tällöin yhtiökokouksissa tehdään monia taloyhtiölle tärkeitä päätöksiä. Välillä saattaa olla edessä tilanne, että osa osakkaista on tyytymättömiä esimerkiksi isännöintiin ja ovat sitä mieltä, että taloyhtiön pitäisi vaihtaa isännöitsijää. Osakkaillahan on oikeus vaatia esittämäänsä asiaa yhtiökokouksen käsiteltäväksi, kunhan asiassa on kyse yhtiökokouksen toimivaltaan kuuluvasta asiasta ja kirjallinen vaatimus on esitetty niin hyvissä ajoin, että asia ehditään sisällyttää kokouskutsuun. Voisiko osakkaat näin ollen vaatia isännöitsijän vaihtamista nykyisestä johonkin toiseen?

Vaikka yhtiökokouksella on paljon valtaa yhtiössä tehtävien päätösten osalta, ei se voi kuitenkaan tehdä päätöstä sellaisesta asiasta, joka kuuluu yksinomaan hallituksen toimivaltaan. Isännöitsijän valinta on yksi tällainen yksinomaan hallituksen toimivaltaan kuuluva asia. Hallituksen toimivaltaan kuuluu näin ollen myös isännöintisopimuksen laadinta ja sen ehdoista sopiminen. Edes yhtiöjärjestyksessä ei voida määrätä, että isännöitsijän valinta kuuluisi muulle toimielimelle kuin hallitukselle. Näin ollen yhtiökokous ei voi valita isännöitsijää, vaikka osakkaat haluaisivatkin vaihtaa isännöitsijää.

Kuka sitten voi toimia isännöitsijänä? Lain mukaan isännöitsijän on oltava luonnollinen henkilö tai rekisteröity yhteisö, eli käytännössä isännöintiyritys. Mikäli isännöitsijäksi valitaan isännöintiyritys ja kyseinen yritys merkitään kaupparekisteriin asunto-osakeyhtiön isännöitsijäksi, on isännöintiyrityksen ilmoitettava asiakkaalleen, eli asunto-osakeyhtiölle, kenellä on päävastuu isännöinnistä. Tällöin puhutaan päävastuullisesta isännöitsijästä. 

 Jaakko Lindfors

Jaakko Lindfors

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.