× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Kuka päättää hallituksen palkkioista?

2.4.2019

Varma kevään merkki on ilmojen lämpenemisen ja kesäaikaan siirtymisen ohella myös taloyhtiön yhtiökokouskutsun tupsahtaminen postilaatikkoon – tai yhä useammin myös sähköiseen sellaiseen. Muiden mukavien asioiden lomassa pähkäillään yhtiökokouksissa myös sitä, millaisilla palkkioilla kokouksessa valittavan hallituksen jäsenet taloyhtiön asioita edistävät. Joskus palkkioasia herättää keskustelua myös hallituksen toimikauden aikana, esimerkiksi silloin, jos hoidettava asia osoittautuu ajateltua työläämmäksi.

Varsinaisessa yhtiökokouksessa valitaan lähtökohtaisesti hallituksen jäsenet sekä päätetään talousarviosta. Yhtiöjärjestys määrää lisäksi useimmiten, että varsinaisessa yhtiökokouksessa päätetään hallituksen jäsenten palkkioista. Päätösvalta mahdollisista palkkioista on siis selkeästi yhtiökokouksella, eikä esimerkiksi hallituksella itsellään. Sama koskee myös esimerkiksi puhelinkorvausta tai muuta vastaavaa etuutta tai korvausta.

Laissa ei ole mainintaa palkkioiden mitoittamisesta. Taloyhtiön hyvä hallintotapa -suosituksessa todetaan tältä osin, että hallituksen jäsenille ja puheenjohtajalle maksetaan riittävä ja kohtuullinen palkkio kokoustyöskentelystä ja [kokouksiin] osallistumisesta. Mikä sitten on riittävää ja kohtuullista? Monessa yhtiössä koetaan, että nimellisen palkkion maksaminen on turhaa, jonka vuoksi palkkioista on luovuttu kokonaan. Toisaalta on yhtiöitä, joissa hallituksen jäseneksi on valittu hallitusammattilainen, jolle maksetaan merkittävääkin korvausta hallitustyöstä. Hallitustyön määrä ja vaativuus vaihtelevat aika lailla yhtiöstä ja sen tilanteesta riippuen. Hallituksen jäsen kantaa myös erityistä vastuuta yhtiön asioiden huolellisesta hoitamisesta.

Hyvä hallintotapa -suosituksessa todetaan, että vaikka ehdokkaiden odotetaankin osoittavan kiinnostusta yhtiön asioiden hoitoon, voidaan myös kohtuullisilla palkkioilla lisätä kiinnostusta hallitustyöskentelyyn. Palkkion suuruuden osalta otetaan huomioon yhtiön koko, työmäärä sekä tehtävien laatu ja vaativuus. Hallituksen puheenjohtajalle voidaan myös maksaa korkeampaa palkkiota kuin hallituksen rivijäsenille. Puheenjohtajalle voidaan myös maksaa kiinteää vuosittaista korvausta, jossa huomioidaan puheenjohtajan muita suurempi työmäärä esimerkiksi yhteydenpidossa isännöitsijän kanssa sekä tiedonjakaminen muulle hallitukselle kokousten välillä.

Vaikka palkkioiden suuruus siis vaihtelee, on niistä päättäminen aina yhtiökokouksen tehtävä. Palkkioista tulisi päättää ennen hallituksen valintaa. Suuruudesta voidaan päättää väistyvän hallituksen tekemän esityksen pohjalta, mutta mikäli hallitukseen ollaan valitsemassa ammattilaisjäsentä, täytyy päätös perustaa ehdokkaan itsensä tekemään palkkiotarjoukseen.

 Tapio Haltia

Tapio Haltia

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton neuvontalakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.