Huoneiston kunnon valvonta osakkaan poissaollessa

15.7.2021

Kesälomakausi käy kuumimmillaan ja moni viettää paljon aikaa mökillä tai matkoilla. Ikävät yllätykset on helpompi välttää, kun huolenpito kodista on pidempien poissaolojen ajaksi järjestetty ennalta.

Osakkaan on suositeltavaa sopia luottamansa henkilön kanssa käynneistä huoneistossaan pidempien poissaolojen aikana. Mahdollisten kukkien kastelemisen ja postien keräämisen lisäksi on aina tärkeää tarkastaa, että huoneisto on kunnossa. Samalla asunnon kaikista vesipisteistä kannattaa valuttaa vettä, ettei ikävää viemärinhajua pääse syntymään.

Huoneiston kunnon seuraaminen myös poissaolon aikana on tärkeää, sillä osakkaalla on velvollisuus pitää huolta huoneistostaan ja ilmoittaa yhtiölle havaitsemistaan yhtiön kunnossapitovastuulle kuuluvista vioista.  Osakkaan velvollisuudet säilyvät myös lomamatkojen ja muiden poissaolojen aikana.  Sitä, kuinka usein asunnolla täytyy käydä, ei ole olemassa säännöksiä, mutta huomioon kannattaa ottaa huoneiston kunto ja ikä sekä se, minkälaisia varusteita huoneistossa on.

Osakkaan huolenpitovelvoite huoneistostaan ei siirry osakkaan poissa ollessa taloyhtiölle, vaikka yhtiössä tiedettäisiinkin poissaolosta. Jos taloyhtiössä herää epäilys huoneiston kunnosta, tulee huoneistokäynnistä lähtökohtaisesti sopia etukäteen osakkaan kanssa.

Kiinteistöliiton Lakitiimi toivottaa aurinkoista ja turvallista kesää!

 Minna Anttila

Minna Anttila

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton vanhempi lakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.