Huoneiston hajuhaitan selvittäminen ja poistaminen

13.2.2023

Asuinhuoneistossa havaitaan epämiellyttävää hajua ja osakas paikantaa hajun lattiaan. Osakas ottaa yhteyttä isännöitsijään vaatien yhtiötä selvittämään ongelman ja tekemään huoneistossa tarvittavat korjaustyöt. Mihin toimenpiteisiin yhtiön tulisi osakkaan ilmoituksesta ryhtyä?

Yhtiöllä on oikeus tehdä huoneistoon tarkastuskäynti, joten osakkaan kanssa sovitaan siitä, että isännöitsijä tulee arvioimaan tilanteen. Isännöitsijä havaitsee tarkastuskäynnillä osakkaan ilmoittaman hajuhaitan. Tarkastuskäynnin perusteella on kuitenkin epäselvää, mistä hajuhaitta johtuu. Hajun voi aiheuttaa esimerkiksi lattiarakenteessa oleva kosteusvaurio tai toisaalta muovimatto, joka on jätetty parkettilattian alle osakkaan remontin yhteydessä. Ellei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä, asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiö vastaa rakenteista, eristeistä ja perusjärjestelmistä, kun taas osakkaan vastuulla ovat huoneiston sisäosat.

Jotta kunnossapitovastuun jakautuminen voidaan määritellä, hajuhaitan aiheuttaja on selvitettävä tarkemmin. Laissa ei säädetä, kuka vastaa tutkimus- ja selvittelykustannuksista. Mikäli on syytä epäillä, että vika on todennäköisesti yhtiön vastuulle kuuluvassa rakennuksen osassa, tulisi yhtiön ryhtyä tutkimaan asiaa. Jos on epäselvää, mistä puutteellisuus johtuu, yhtiö voi sopia osakkaan kanssa tutkimuskustannusten jaosta – se, jonka vastuulle vian korjaaminen kuuluu, vastaa myös tutkimuskustannuksista.

Jos tutkimuksissa havaitaan, että esimerkiksi parketin alle jätetty muovimatto tai sen liima aiheuttaa epämiellyttävää hajua, eikä yhtiön vastuulle kuuluvissa rakennuksen osissa havaita vikaa, hajuhaitan poistaminen ei kuulu yhtiön vastuulle. Osakas siis tekisi omalla kustannuksellaan muun muassa tarvittavat haitta-ainekartoitukset, kuten asbestikartoituksen, poistaisi lattiamateriaalit ja asentaisi uuden pintamateriaalin.

Mikäli tutkimuksissa puolestaan havaittaisiin vikaa yhtiön vastuulle kuuluvassa rakennuksen osassa, esimerkiksi kosteusvaurio lattiarakenteessa, vastaisi yhtiö korjaustöistä. Yhtiö vastaisi tällöin muun muassa tarvittavista haitta-ainekartoituksista, lattian pintamateriaalin purkamisesta, lattiarakenteiden korjaamisesta ja pinnoitteen uusimisesta yhtiön perustasoon saakka. Perustaso olisi nyt kyseessä olevassa tapauksessa muovimatto. Kun osakas oli asentanut muutostyönä muovimaton päälle parketin, vastaisi osakas lisääntyneistä purkukustannuksista. Jos osakas haluaisi lattiapinnoitteen olevan jatkossakin parketti, voitaisiin muovimaton sijaan asentaa parketti, mutta osakas vastaisi siitä aiheutuvista lisäkustannuksista.

 Anna-Emilia Kuisma

Anna-Emilia Kuisma

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.