Futarit taloyhtiön pihamaalla

14.7.2017

Monen lapsen kesän kohokohta on käsillä - eletään jälleen jännittävää Helsinki cup viikkoa. Tänä vuonna turnaukseen osallistuu joukkueita 17:sta eri maasta. Turnaus näkyy ja kuuluu kaupungissa, silti aikuisten suhtautuminen on suopeaa. Kuka voisikaan närkästyä lasten riemunkiljahduksista, joita komeat maalit, maalivahtien upeat torjunnat ja joukkueena yhdessä voitetut pelit kirvoittavat! Edes hetkelliset ruuhkat pelikenttien läheisyydessä eivät näytä juurikaan kiristävän kenenkään hermoja.

Turnaukseen on mukavampi osallistua, jos pärjää ja pärjätäkseen pitää harjoitella. Joukkuetreenit pidetään oikeilla nurmikentillä tai tekonurmilla, mutta menestyäkseen pelaajan pitää harjoitella myös omalla ajalla. Monella harjoitukset jatkuvatkin myös kotona. Jos koti on omakotitalo, lajiin hurahtaneet vanhemmat suhtautuvat kyllä myötämielisesti omatoimitreenauksen pihanurmella. Silloin, kun nuoren futarin koti sijaitsee asunto-osakeyhtiössä, ?harjoitteluluvan? saaminen voi olla hankalampaa. Suhtautuminen pihalla pelaamiseen ei ole aina suopeaa ja joissakin yhtiöissä lasten pihapelit vaikuttavat kiristävät joidenkin aikuisten hermoja ihan urakalla.

Taloyhtiön piha ei välttämättä sovellu pihapeleihin kovin hyvin. Tilaa on rajallisesti. On hienoja istutuksia, jotka voivat olla pelattaessa vaarassa turmeltua. Autopaikalla on varottava autoja, talon läheisyydessä ikkunoita ja leikkialueella yhtiön pienimpiä, jotta hekin voivat leikkiä turvallisesti jäämättä jalkapalloilijoiden jalkoihin. Turvallisuuskysymykset täytyykin ehdottomasti ottaa huomioon. Esimerkiksi autopaikalla ei ole yleensä turvallista pelata pallopelejä. Toisen omaisuutta ei liioin tietenkään saa turmella. Turhia kieltoja ja totaalikieltoja kannattaa kuitenkin pyrkiä välttämään. Yleensä pihasta löytyy vähintään pieni tila myös pihapeleille. Positiivisesti ajatellen, pienessä tilassa harjoiteltaessa pallonkäsittelytaidot hioutuvat.

Joissakin yhtiöissä lasten pihapelit on kuitenkin kielletty kokonaan. On menty jopa niin pitkälle, että kielto on kirjattu järjestyssääntöihin. Tällaisen kiellon rikkomiselle ei kuitenkaan ole sanktiota. Kannattaa muistaa, että yhtiöllä ei ole käytössään muita pakkokeinoja kuin hallintaanottomenettely. Perusteet, jolla huoneisto voidaan hallintaanottaa, luetellaan AOYL:ssa. Jos osakas tai muu osakehuoneistossa asuva ei noudata, mitä järjestyksen säilymiseksi yhtiön tiloissa on tarpeen, voidaan osakkaan huoneisto ottaa yhtiön hallintaan. Rikkomuksella pitää kuitenkin olla vähäistä suurempi merkitys. Vaikka pihapelit olisikin kielletty yhtiön järjestyssäännöissä, ja vaikka järjestyssääntöjä tältä osin rikottaisiin, on erittäin epätodennäköistä, että rikkomusta pidettäisiin vähäistä suurempana. Ensimmäistäkään ennakkotapausta ei ole, jossa tällaisen kiellon rikkomista oltaisiin pidetty riittävänä hallintaanottoperusteena.

Jos tahtoa kaikkien yhtiössä asuvien huomioon ottamiseen löytyy, myös kompromisseja ja yhtiön eri-ikäiset asukkaat huomioivia yhteisiä asumisen pelisääntöjä saadaan aikaiseksi. Taloyhtiö on tarkoitettu kaikille sen asukkaille. Yleensä myös yhtiössä asuvat junnufutarit mahtuvat harjoittelemaan asunto-osakeyhtiön pihamaalle. Toivottavasti lapset saavat näkyä ja kuulua myös sinun taloyhtiössäsi!

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton vanhempi lakiasiantuntija.

  Virpi Hienonen

Virpi Hienonen

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.