× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Ei haukku haavaa tee

16.5.2014

..mutta toisinaan haukkuminen, eri merkityksissään, voi kuitenkin antaa aihetta erilaisille toimenpiteille. Kiinteistöliiton neuvontaan tulee kohtuullisen usein kysymyksiä koskien esimerkiksi koiran haukkumista samoin kuin asukkaidenkin aiheuttamia järjestyshäiriötä, mekkalointia, kiusantekoa tai muuta häiriköintiä. Kysymys useimmiten kuuluukin, miten taloyhtiössä tulisi suhtautua tällaisiin ilmenneisiin ongelmiin.

Ennen kuin pureudutaan suositeltaviin menettelytapoihin tällaisissa tilanteissa sen tarkemmin, on hyvä huomata, ettei kaikkia elämisen ääniä ja muita ilmentymiä voida juridiselta kantiltakaan aina katsoa häiriötekijöiksi tai "haitaksi". Taloyhtiö on olemassa sen vuoksi, että siellä eletään, ja elämän kuuluukin näkyä ja kuulua. Myös naapurin. Jonkun mielestä ikkunoiden pesu voi aiheuttaa sietämätöntä mekkalaa, kun taas toisen mielestä jonkun toisen ikkunoiden pesemättömyys kirvelee verkkokalvoja ja pilaa yhtiön maineen. Haitan kokeminen on varsin yksilöllistä.

Johonkin raja on tietysti vedettävä. Yhtiön kannalta häiriötilanteissa olennaista on usein tarkkailla asunto-osakeyhtiölain 8 luvun mukaisen hallintaanottomenettelyn edellytyskynnyksen ylittymistä. Mainitun luvun 2 §:ssä säädetään mm. "häiritsevä elämä" perusteeksi sille, että yhtiö voi viime kädessä ottaa osakehuoneiston määräajaksi hallintaansa.

Itse häiriötä on tässä yhteydessä arvioitava objektiivisesti eli jonkinlaista maalaisjärkeä käyttäen: minkälaista häiriötä voidaan itse kunkin kohtuudella edellyttää taloyhtiössä asuvana sietävän. Hallintaanottoperuste ei lainkohdan mukaan myöskään ole käsillä, jos rikkomuksella on vain vähäinen merkitys; vähäisyyden arvioinnissa täytyy huomiota kiinnittää mm. häiriön luonteeseen, jatkuvuuteen ja vuorokaudenaikaan, jolloin häiriöitä esiintyy.

Jotta hallintaanotto olisi lain edellyttämällä tavalla mahdollinen, tulee yhtiön voida näyttää toteen perusteen käsillä olo. Tämän vuoksi yhtiössä on syytä kirjata ylös häiriötilanteet ajankohtineen, ja häiriötä kokeneiden asukkaiden tulee varautua tarvittaessa todistamaan oikeudenkäynnissä. Lopuksi on kuitenkin huomattava myös kolikon toinen puoli: perättömät tai liioitellut väitteet esimerkiksi naapurin aiheuttamasta häiriöstä voivat itsessään muodostua häiriöksi tai ääritapauksessa täyttää jopa rikoksen tunnusmerkistön. Taloyhtiössä olisi hyödyllistä pystyä erottamaan aiheettomat haukut todellisista häiriötilanteista.

Katri Salokorpi

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.