Asukkaiden osallistumisoikeus asunto-osakeyhtiössä

17.4.2015

Vuokralaisten ja muulla vastaavalla perusteella yhtiön rakennuksessa asuvien asukkaiden osallistumisoikeudesta puhutaan harvemmin. Muistin virkistykseksi onkin hyvä kerrata, missä tapauksissa asukkaat voivat osallistua yhtiökokoukseen ja mitä heidän osallistumisoikeutensa sisältää.

Jos asunto-osakeyhtiössä on vähintään viisi eri omistajan omistuksessa olevaa osakehuoneistoa, edellä mainituilla asukkailla on asunto-osakeyhtiölain mukaan oikeus osallistua yhtiökokoukseen silloin, kun kokouksessa käsitellään 1.) järjestyssääntöjä, 2.) yhteisten tilojen käyttöä tai 3.) sellaista kunnossapitoa tai uudistamista, joka vaikuttaa olennaisesti asukkaan huoneiston tai yhteisten tilojen käyttöön. Asukkailla on tällöin oikeus käyttää puhevaltaa yhtiökokouksessa ja tehdä päätösehdotuksia. Päätösvaltaa asukkailla ei kuitenkaan ole, joten he eivät voi äänestää yhtiökokouksessa. Yhtiökokous voi rajata asukkaiden läsnäolo-oikeuden vain edellä mainittuihin asioihin, jolloin ne voidaan käsitellä esimerkiksi ennen muita asioita. Mikään ei kuitenkaan estä yhtiökokousta sallimasta asukkaiden läsnäolon koko kokouksen ajan.

Asukkailla on oikeus käyttää yhtiökokouksessa valtuutettua tai avustajaa. Samassa huoneistossa asuvat useat asukkaat saavat osallistua kokoukseen yhden valitsemansa henkilön edustamana. Asukkailla on myös samalla tavoin kuin osakkaillakin oikeus saada kokouspöytäkirja nähtäväkseen ja jäljennös siitä.

Lisäksi on huomattava, että asukkaalla on oikeus saada järjestyssääntöjä, yhteisten tilojen käyttöä tai edellä mainittua kunnossapitoa tai uudistamista koskeva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi, jos hän vaatii sitä niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

 Minna Anttila

Minna Anttila

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton lakimies

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.