Tervetuloa, lobbauksen avoimuusrekisteri!

18.10.2023

Ensi vuoden alussa Suomessa otetaan käyttöön avoimuusrekisteri, joka avaa järjestöjen ja yritysten tekemää vaikuttamistyötä eli edunvalvontaa. Uudistus on tervetullut askel eteenpäin avoimemman ja luottamusta edistävän edunvalvonnan ja päätöksenteon tiellä.

Kohti avoimempaa edunvalvontaa

Kansalaiset saavat kesällä 2024 tarkasteltavakseen poikkeuksellisen laajan aineiston siitä, millä asioilla ja keihin edunvalvojat pitävät yhteyttä. Hyvä niin. Edunvalvonnan tulee olla sellaista, että siitä myös kehtaa julkisesti puhua. Uudistuksen päämäärä on lisätä ammattimaisen vaikuttamistoiminnan läpinäkyvyyttä, torjua epäasiallista vaikuttamista ja vahvistaa kansalaisten luottamusta päätöksentekoon.

Jatkossa edunvalvojat ilmoittavat avoimuusrekisteriin kaiken vaikuttamistarkoituksissa tehdyn yhteydenpidon, joka kohdistuu eduskuntaan ja ministeriöihin. Kiinteistöliitto on kannattanut aloitetta ja esittänyt sen mahdollisimman laajaa käyttöönottoa. Lisäksi ilmoitetaan edunvalvontaan käytettävät varat ja henkilötyövuodet. Jatkossa ilmoitusvelvollisuuden soisi koskevan myös muihin viranomaisiin tehtyä yhteydenpitoa silloin, kun sillä pyritään vaikuttamaan päätöksentekoon.

Lisää avoimuutta, vahvempaa demokratiaa

Kansalaisten luottamus demokratiaa kohtaan on heikentynyt eri puolilla maailmaa. Suomessa luottamus demokratiaa kohtaa on korkealla tasolla, mutta yhä useammat kansalaiset epäilevät mahdollisuuksiaan vaikuttaa yhteisiin asioihin. Syyt demokratioiden haasteisiin ovat moninaisia, eikä kaikenkattavaa ratkaisua ole tarjolla. Kuitenkin on helppoa nähdä, että päätöksenteon avoimuus vahvistaa yhteiskunnallista luottamusta ja demokratiaa.

Avoimuusrekisteri täydentää jo olemassa olevia avoimuuskäytänteitä. Viranomaisille annettavat lausunnot ovat jo julkisesti luettavissa. Vaalirahoituksen ilmoitusvelvollisuudesta säädetään lailla, joskin rahoitusta voisi avata vielä nykyistä enemmän. Euroopan unionissa on jo käytössä oma avoimuusrekisterinsä. Suomi on ensimmäinen Pohjoismaa, jossa avoimuusrekisteri otetaan käyttöön.

Järjestöjen ja yritysten tekemä edunvalvonta on osa demokratiaa. Kyse on asiantuntijatiedon, katsantojen ja arvojen viestimisestä. Tunnollinen edunvalvoja noudattaa viestinnän eettisiä ohjeita ja ottaa käyttöön ensi vuonna valmistuvan edunvalvonnan ohjeistuksen. Keskeistä kaikessa edunvalvonnassa on, että vaikuttamisen tavat ovat asiallisia ja yleisesti hyväksyttäviä. Avoimemmat käytänteet selkiyttävät vaikuttamisprosesseja isolle yleisölle, parantavat lobbauksen mainetta ja vahvistavat yhteiskunnallista luottamusta.

 Janne Salakka

Janne Salakka

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton yhteiskuntasuhdepäällikkö.

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.