× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!
× Kiinteistöliiton toimisto ja neuvonnat ovat kiinni ma–to 23.–26.12. Hyvää joulua!

Palveluiden hankinta edullisesti - urbaani legenda?

19.3.2019

Taloyhtiön hallituksen tehtävä on huolehtia yhtiön hallinnosta sekä kiinteistön ja rakennusten pidon ja muun toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Yksi haastavimmista tehtävistä on rakennusten ylläpitoon ja korjaamiseen liittyvien palveluiden hankinta. Pelkän edullisuuden tavoittelu voi kuitenkin johtaa tilanteeseen, jossa valinta kohdistuu henkilöön tai tahoon, joka tekee esimerkiksi halvimmalla vähiten. Hankinnasta vastaavien onkin hyvä muistaa vanha viisaus: if you pay peanuts, you get monkeys.

Palveluiden hankintaprosessi voi olla erityisen haastava kasvukeskusten ulkopuolella, jos soveltuvia palveluntuottajia on tarjolla niukasti. Helposti käykin niin että palveluita hankitaan pelkkien puheiden ja lupausten perusteella jopa ilman sopimuksia. Tällöin on vaarana, että valintaprosessiin vaikuttaa niin sanottu ylivertaisuusvinouma.

Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa palveluntuottaja yliarvioi osaamisensa esimerkiksi jonkin taidon hallinnassa. Tyypillisesti mitä kokemattomampi palveluntuottaja on kyseisessä taidossa, sitä enemmän hän saattaa yliarvioida omaa osaamistaan. Tämän katsotaan johtuvan siitä, että kun palveluntuottaja ei hallitse taidon suorittamista, ei hän osaa myöskään arvioida omaa osaamistasoa. Kyse on metakognitiivisesta vajavuudesta eli kyvyttömyydestä arvioida oman tietotaidon tasoa.

Kokemattomien palveluntuottajien itseluottamus omaan osaamiseen voikin olla korkeammalla tasolla kuin kokeneella ammattilaisella. Tietämätön tilaaja tekee helposti virheen hankkiessaan taidoiltaan epäpätevän palveluntuottajan esimerkiksi pelkkien puheiden ja lupausten perusteella. Taloyhtiöitä onkin syytä muistuttaa pätevän rakennuttamisesta vastaavan projektinjohtajan hankinnasta. Kokenut projektinjohtaja pystyy helposti arvioimaan palveluntuottajaehdokkaiden pätevyyden ja ammattitaidon.

Palveluntuottajan pätevyys todennetaan tavanomaisesti koulutuksen ja kokemuksen perusteella. Näiden lisäksi täytyy arvioida ammattitaitoa eli miten palveluntuottaja osaa hyödyntää hankkimaansa tietotaitoa. Onneksi markkinoilla on tahoja, jotka tekevät henkilöiden ja yritysten pätevyyden ja ammattitaidon arviointeja. Rakennuttamisesta vastaavan kannattaa hyödyntää näiden tahojen tekemää selvitystyötä, käyttää omia kontakteja tai todentaa pätevyys itse. Pääasia on, että pätevyys ja ammattitaito todennetaan.

 Jari Virta

Jari Virta

Kirjoittaja on Kiinteistöliiton kehityspäällikkö

Lisää blogikirjoituksia

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.