Tietosuojalaki voimaan vuoden 2019 alusta

Julkaistu: 11.12.2018

Kansallisen tietosuojalain oli määrä tulla voimaan samaan aikaan kuin EU:n tietosuoja-asetusta alettiin soveltaa eli 25.5.2018. Tietosuojalaki kuitenkin viivästyi, ja se tulee voimaan vuoden 2019 alusta. Tietosuojalaki tulee täydentämään EU:n tietosuoja-asetusta. Tietosuojalailla säädetään tietyissä kysymyksissä poikkeuksia ja täsmennyksiä EU:n tietosuoja-asetukseen. Tietosuojalailla säädetään myös valvontaviranomaisesta sekä eräistä henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä erityistilanteista, kuten sananvapauden ja henkilötietojen suojan yhteensovittamisesta.

Taloyhtiöiden kannalta lain voimaantulo ei merkitse huomattavia muutoksia käytäntöihin, eikä voimaantuloa tulla huomaamaan jokapäiväisessä toiminnassa. Huomionarvoista on kuitenkin se, että tietosuojalailla perustetaan tietosuojavaltuutetulle mandaatti toimia kansallisena viranomaisena tietosuoja-asioissa. Tietosuojavaltuutettu voi asettaa yritykselle, yhteisölle tai viranomaiselle uhkasakon tietojen luovuttamista koskevan määräyksensä tehosteeksi. Tietosuojavaltuutetun ja apulaistietosuojavaltuutettujen yhdessä muodostama kolmijäseninen seuraamuskollegio voi määrätä säännösten rikkomisesta hallinnollisen seuraamusmaksun. Seuraamusmaksu perustuu tietosuoja-asetukseen. Käytettävissä on myös lievempiä keinoja, kuten huomautus.

Tietosuojalaki

Haku