Asunto-osakeyhtiölain uudistus tuomassa muutoksia esteettömyyskorjauksia koskevaan päätöksentekoon

Asunto-osakeyhtiölain uudistus tuomassa muutoksia esteettömyyskorjauksia koskevaan päätöksentekoon

Julkaistu: 08.09.2022

Kiinteistöliitto kannattaa hallituksen kaavailemia muutoksia asunto-osakeyhtiölakiin. Etenkin luonnosteltu esitys esteettömyyttä parantavia korjauksia koskevan päätöksenteon helpottamisesta sujuvoittaisi taloyhtiön yhteisiin tiloihin tehtäviä esteettömyysremontteja. Nämä remontit ovat usein tärkeitä ikäihmisten tai muuten liikuntarajoitteisten itsenäisen asumisen mahdollistamiseksi.

”Esimerkiksi rakennuksen sisäänkäynnin esteettömyyttä parantavalla kulkuluiskalla voi olla ratkaiseva vaikutus kotona asumisen mahdollistamisessa”, sanoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.

Kiinteistöliitto katsoo, että vastuu näiden muutostöiden kunnossapidosta ja elinkaaren päättymiseen liittyvistä kustannuksista on pääsääntöisesti kulloisellakin osakkeenomistajalla. Jos tarvetta esimerkiksi sähköiselle ovenavaajalle ei enää ole, tulisi sen poistamisen ja siitä aiheutuvien kustannusten olla ensisijaisesti osakkaan vastuulla.

Kiinteistöliitto ehdottaa hallituksen luonnoksesta jättämässään lausunnossa, että myös taloyhtiön tiloissa tehdyt muutostyöt sekä niihin liittyvät kunnossapitovastuut kirjattaisiin isännöitsijäntodistukseen samaan tapaan kuin huoneistossa tehdyt muutostyöt.

Muutoksia myös sähköautojen latauspisteitä koskeviin uudistuksiin

Hallituksen kaavailema esitys sujuvoittaisi myös asumisen kestävyyttä parantavien uudistusten eli esimerkiksi aurinkosähköjärjestelmien ja sähköautojen latauspisteiden tekemistä taloyhtiöissä. Luonnoksen mukaan sellaisesta hankkeesta, joka on samaan aikaan yleistymässä uudisrakentamisen puolella, voitaisiin päättää jo olemassa olevassa taloyhtiössä yksinkertaisella enemmistöllä ja rahoittaa se kaikkien maksamilla vastikkeilla.

”Tekniikka kehittyy nopeasti, ja sen vuoksi on tärkeää pitää sääntely teknologianeutraalina. Erityisesti sähköautojen latausjärjestelmien osalta on ehtinyt jo muotoutua hyviä käytäntöjä päätöksenteon ja kustannustenjaon osalta”, Tapio Haltia sanoo.

Erityisesti osakashallintaisten paikkojen osalta päätöksenteko, jossa yhtiökokouksessa annettujen äänten enemmistöllä sekä autopaikkaosakkaiden äänten enemmistöllä voidaan päättää hankkeen toteutuksesta siten, että hankkeen kustannukset peritään autopaikkaosakkailta, on ollut toimiva.

Kiinteistöliiton lausunto aiheesta

Lisätiedot medialle:

Tapio Haltia, neuvontalakimies

Kiinteistöliitto

puh: 09 1667 6361

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.