Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometri: Sähköautojen latausjärjestelmiä kaavaillaan jo joka neljänteen taloyhtiöön

Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometri: Sähköautojen latausjärjestelmiä kaavaillaan jo joka neljänteen taloyhtiöön

Julkaistu: 07.05.2019

Lähes neljäsosa taloyhtiöistä kaavailee sähköautojen latausjärjestelmiä, kertoo Kiinteistöliiton tuore korjausrakentamisbarometri. Latauspisteitä suunnittelevat yhtä lailla rivitaloyhtiöt kuin kerrostaloyhtiötkin. Aikeet latauspisteiden toteuttamiseen ovat edelleen yleistyneet viime syksystä.

Asiaa tiedusteltiin ensimmäisen kerran korjausrakentamisbarometrissa syksyllä 2017, jolloin 19 prosenttia vastaajista arveli toteuttavansa lataushankkeen seuraavan viisivuotisjakson kuluessa. Tämän vuoden aikana latauspisteitä aikoo toteuttaa kerrostaloyhtiöistä kolme prosenttia ja rivitaloyhtiöistä alle kaksi prosenttia.

Ei merkittävää kasvua korjausrakentamisessa tänä vuonna

Korjausrakentamisbarometriin vastanneista taloyhtiöistä 27 prosenttia arvioi korjausrakentamisensa kasvavan kuluvana vuonna. Vastaajista 33 prosenttia odottaa sen sijaan korjaamisen supistuvan yhtiössään viime vuoteen verrattuna. Kaikkialla maassa saldoluvut olivat miinuksella kuluvalle vuodelle.

Kiinteistöliiton kaksi kertaa vuodessa toteuttamaan korjausrakentamisbarometriin vastasi runsaat 2500 taloyhtiönsä edustajaa, joista joka toisella on kuluvana vuonna korjaushankkeen jokin vaihe menossa taloyhtiössään. Miltei joka viidennellä vastaajalla on tänä keväänä korjauksia käynnissä. Osuus oli hieman vuoden 2018 kevättä korkeampi.

”Tulevan vuoden ennakointi on aina ennen kuluvan kevään yhtiökokouksia sumun peitossa. Tässä vaiheessa taloyhtiöiden hallitukset eivät näytä odottavan kasvua vuodelle 2020, mutta näkymät kirkastunevat tulevan syksyn ja talven aikana”, arvioi Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.

Taloustilanteen vaikutuksessa ei muutosta viime syksyyn

Korjausrakentamisbarometrin vastaajat arvioivat yleisen taloustilanteen vaikutuksen samankaltaiseksi kuin syksyllä 2018. Vastaajista 12 prosenttia ilmoitti taloustilanteen vaikuttavan heikentävästi korjaushankkeiden ja ylläpitotoimien toteutumiseen yhtiössään. Suuri valtaosa (84 prosenttia) vastaajista kuitenkin totesi, ettei ajankohtaisella taloustilanteella ole vaikutusta heidän taloyhtiönsä korjaushankkeiden toteutumiseen.  

Urakkatarjousten määrä hienoisessa laskussa

Taloyhtiöt ovat saaneet hieman vuoden 2018 kevättä vähemmän urakkatarjouksia. Hallitusten vastauksissa 27 prosenttia taloyhtiöistä oli saanut yhden tai kaksi tarjousta, kun vuosi sitten keväällä näiden osuus oli 25 prosenttia. Kolme tai useampia tarjouksia saaneiden osuus oli puolestaan lievästi laskenut. Näin oli sekä kerrostalo- että rivitaloyhtiöiden kohdalla.

Taloyhtiöiden lainansaanti aiempaa tiukemmassa

Vastanneista taloyhtiöistä 16 prosenttia arvioi, että lainarahan saatavuus on heikentynyt. Neljä prosenttia kertoi saatavuuden parantuneen. Kuitenkin suuri enemmistö, 80 prosenttia vastaajista kokee, että rahoituksen saaminen on pysynyt viimeisen puolen vuoden aikana ennallaan.

Sen sijaan taloyhtiöiden hallitusten arviot lainaehtojen kehityksestä eivät olleet niin huonoja kuin vielä syksyllä. Lainaehtojen heikentymistä odottavien vastaajien määrä supistui 31 prosenttiin syksyn 46 prosentista. Ainoastaan kolme prosenttia hallitusvastaajista odotti, että lainaehdot paranevat lähiaikoina.

Korjauslainojen saatavuus on pysynyt viime syksyyn verrattuna ennallaan. Hallitusvastaajista 32 prosenttia raportoi, että vain yksi pankki antoi lainatarjouksen. Kolme tai useampia tarjouksia oli nyt saanut 38 prosenttia hallitusvastaajista. Kaksi tarjousta saaneita oli 30 prosentilla vastaajista. Neljännes vastaajista oli pyytänyt lainatarjousta vain yhdestä pankista.

Korjauslainojen marginaalien mediaani on pysynyt barometrin vastaajayhtiöissä jo pitkään ennallaan, 0,9 prosenttiyksikössä.

Tänäkin vuonna kerrostaloissa korjataan eniten putkistoja

Vuonna 2019 korjataan kerrostaloissa eritoten putkistoja ja piharakenteita sekä ulkovaipan osia. Rivitaloyhtiöillä piharakenteet ja ulkovaippaan kohdistuvat korjaukset ovat tänä vuonna yleisimpiä.

Seuraavien viiden vuoden aikana taloyhtiöt suunnittelevat korjaavansa yleisimmin piharakenteita, rakennusten ulkovaippoja sekä kerrostaloyhtiöissä myös putkistoja.

Korjausrakentamisbarometri kevät 2019 

Lisätietoja medialle:

Pääekonomisti Jukka Kero, jukka.kero@kiinteistoliitto.fi, (09) 1667 6226

Kiinteistöliiton Korjausrakentamisbarometri

Suomen Kiinteistöliiton ja Suomen Kiinteistölehden korjausrakentamisbarometrissa on vuodesta 2009 selvitetty asunto-osakeyhtiöiden korjausrakentamisen ja hyvän kiinteistönpitotavan toteutumista. Keväällä 2019 korjausrakentamisbarometri tavoitti 2570 vastaajaa, joita jokaista Kiinteistöliitto kiittää lämpimästi.

 

Vastaajista 2293 oli asunto-osakeyhtiöiden hallituksen edustajia, 204 isännöitsijätehtävissä toimivaa henkilöä ja 73 muuta taloyhtiöiden edustajaa. Kysely toteutettiin nettikyselynä 26.3. - 10.4.2019. Kyselyssä raportoidut ns. saldoluvut saadaan vähentämällä supistuvaa kehitystä ennakoivien osuus kasvavaa kehitystä ennakoivien osuudesta.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.