Taloyhtiön talvikunnossapidosta kannattaa sopia ennen lumia

Taloyhtiön talvikunnossapidosta kannattaa sopia ennen lumia

Julkaistu: 17.10.2017

Taloyhtiössä on tärkeää varautua talven tuloon hyvissä ajoin. Pienissä rivitalo- ja paritaloyhtiöissä lumi- ja hiekoitustyöt tehdään usein talkoovoimin. Talkootyön periaatteet ja vastuukysymykset on hyvä kerrata yhtiössä vuosittain.

Talkootyö taloyhtiöissä on nimensä mukaisesti talkootyötä eli vapaaehtoista. Jos osakas kieltäytyy tekemästä talvikunnossapitotöitä, häneltä ei voida periä muita korkeampaa vastiketta, eikä hänen kustannuksellaan voida teettää hänen osuuttaan esimerkiksi ulkopuolisella urakoitsijalla.

Päätös lumi- ja hiekoitustöiden hoitamisesta talkoovoimin on syytä tehdä yhtiökokouksessa, jotta osakkaat voivat osallistua asiasta päättämiseen. Samalla nähdään, onko yhtiössä todellista kiinnostusta talkoovoimin tehtäviin lumitöihin. Toinen vaihtoehto on selvittää talkoisiin osallistumishalukkuutta kirjallisilla sitoumuksilla.

Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen korostaa, että talkootyönä järjestetty talvikunnossapito edellyttää tarpeeksi monen asukkaan sitoutumista osuutensa hoitamiseen.

Taloyhtiöllä vastuu turvallisuudesta

Taloyhtiön vastuulla on huolehtia kiinteistön alueen turvallisuudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että taloyhtiön on vahingon sattuessa pystyttävä osoittamaan, että se on toiminut talvikunnossapidon osalta huolellisesti.

"Jos talvikunnossapito hoidetaan talkootyönä, osakkaita ja asukkaita täytyy myös informoida piha-alueen hoitoon liittyvästä vastuusta. Lisäksi taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän on tarkkailtava, että pihatyöt tulevat hoidetuksi asianmukaisesti", Pynnönen sanoo.

Vastuukysymysten vuoksi talvikunnossapito talkootyönä tulee kyseeseen lähinnä pienissä rivitalo- ja paritaloyhtiöissä.

"Vähänkään isompien taloyhtiöiden kohdalla suosittelen, että talvikunnossapitoon liittyvät työt ostettaisiin ulkopuolisilta ammattilaisilta", Pynnönen linjaa.

Esimerkiksi kaupungin keskustassa sijaitsevassa suuressa kerrostaloyhtiössä jo rakennuksen katolta putoava lumi muodostaa jalankulkijoille riskin, jota huolellisenkaan isännöitsijän tai taloyhtiön hallituksen on vaikea ehkäistä.

Kun taloyhtiö tilaa talvikunnossapitoon liittyvät työt ulkopuoliselta ammattilaiselta, sen kannattaa kirjata sopimukseen, että palveluntarjoaja vastaa myös lumi- ja jäätilanteen tarkkailusta ja tarvittavista varotoimenpiteistä.

"Tällä tavalla taloyhtiö on lähtökohtaisesti täyttänyt velvollisuutensa turvallisuudesta huolehtimisessa", Pynnönen sanoo.

Lisätiedot medialle:

Kristel Pynnönen, apulaispäälakimies
Kiinteistöliitto
puh: 09 1667 6361

 

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.