Taas on se aika vuodesta, jolloin päätetään 2,6 miljoonan suomalaisen varoista

Taas on se aika vuodesta, jolloin päätetään 2,6 miljoonan suomalaisen varoista

Julkaistu: 01.03.2017

Suomen suurimmat lähidemokratiapäivät ovat taas käsillä, kun taloyhtiöiden hallitukset kutsuvat yhtiökokoukset koolle. Taloyhtiöiden yhtiökokouksissa päätetään vuosittain 2,3 miljardin euron korjauksista ja kuuden miljardin vastikkeista sekä valitaan 300 000 hallituksen jäsentä - ja näillä päätöksillä on vaikutusta 2,6 miljoonaan suomalaiseen. Lue, miksi yhtiökokoukseen kannattaa osallistua.

Yhtiökokous on taloyhtiön korkein päättävä elin, eli kokouksessa päätetään yhtiön tärkeimmistä asioista. Yhtiökokouksessa osakkeenomistajat päättävät muun muassa taloyhtiönsä yhtiövastikkeen määrästä ja talousarviosta, valitsevat hallituksen taloyhtiölleen sekä vahvistavat tilinpäätöksen.

"Yhtiökokouksessa päätöksentekoon osallistuminen on ainutkertainen mahdollisuus: jo päätettyihin asioihin ei kokouksen jälkeen enää palata. Osakkeenomistajan kannattaa siis ehdottomasti osallistua yhtiökokoukseen ja olla mukana päättämässä yhtiön tärkeimmistä asioista", kannustaa Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Päätöksenteon yhteydessä on osakkaalla myös laaja oikeus esittää kysymyksiä. Mikäli joku asia yhtiön tilasta askarruttaa, on yhtiökokouksessa oiva mahdollisuus esittää muun muassa yhtiön hallintoon, talouteen tai tilaan liittyviä kysymyksiä. Taloyhtiön hallituksella ja isännöitsijällä on velvollisuus vastata kysymyksiin.

Osakkaalla on myös oikeus saada haluamansa, yhtiökokouksen toimivaltaan kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi. Osakkaan tulee esittää nämä asiat kirjallisesti riittävän ajoissa hallitukselle otettavaksi yhtiökokouksen esityslistalle. Mielessä olevista asioista kannattaa olla mahdollisimman ajoissa yhteydessä hallitukseen. Kokouksessa voidaan keskustella asioista, mutta päättää voidaan ainoastaan asioista, jotka on mainittu kokouskutsussa.

Yksi yhtiökokouksen tärkeimmistä päätöksistä on hallituksen valitseminen. Hallitus huolehtii yhtiön taloudesta, hallinnosta, rakennuksista, piha-alueesta ja yhtiön toiminnasta. Yhtiökokouksessa osallistut taloyhtiön hallituksen valintaan. Työskentely taloyhtiön hallituksessa on hyvä tapa vaikuttaa taloyhtiön asioihin pitkin vuotta. Osakkaan kannattaa myös itse harkita ehdolle asettumista. Varsinaista asiantuntemusta esimerkiksi asunto-osakeyhtiölaista ei edellytetä, vaan riittää, että on kiinnostunut hoitamaan taloyhtiön asioita hyvällä tavalla.

"Yhtiökokouksen päätökset vaikuttavat jokaisen osakkeenomistajan asumiskustannuksiin sekä monesti myös asumisviihtyisyyteen. Yhtiökokoukseen kannattaa ehdottomasti osallistua - näin voi vaikuttaa omaan asumiseen ja asumiskustannuksiin", Kristel Pynnönen korostaa.

Viisi tärkeintä syytä osallistua yhtiökokoukseen:

1. Olet mukana vaikuttamassa yhtiön tärkeimpiin päätöksiin.
2. Voit viedä asian yhtiökokouksen esityslistalle päätöstä varten.
3. Voit esittää kysymyksiä ja saada vastauksia.
4. Saat tietoa taloyhtiösi tilasta.
5. Osallistut hallituksen valintaan tai voit itse lähteä mukaan.

Median haastattelupyynnöt: Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen, 040 579 6978, kristel.pynnonen@kiinteistoliitto.fi

Lue lisää Kiinteistöliiton sivuilta tietoa taloyhtiöiden osakkaille, hallituksille ja isännöitsijöille yhtiökokousten onnistumisen tueksi.

Myös Hyväksytty taloyhtiön hallituksen jäsen (HTHJ) -verkkokurssi auttaa taloyhtiön hallitusten jäseniä.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.