
Kiinteistöliitto haluaa korottaa taloyhtiöiden omaan käyttöön tuottamien kiinteistöhallintapalveluiden arvonlisäverotuksen rajaa
Julkaistu: 04.03.2025
Kiinteistöliitto esittää, että valtio korottaisi taloyhtiöiden omaan käyttöön tuottamien kiinteistöhallintapalveluiden, kuten esimerkiksi talonmiehen tai siivouspalveluiden arvonlisäverotuksen rajaa 70 000 euroon. Nykyisin taloyhtiöt maksavat arvonlisäveroa, kun omaan käyttöön tuotettujen palvelujen arvo ylittää 50 000 euroa vuodessa.
Taloyhtiö voi siis nykyisin maksaa omalle pää- tai sivutoimiselle henkilöstölleen palkkaa sivukuluineen 50 000 euroa vuodessa ilman arvonlisäveroa. Jos raja ylittyy, taloyhtiö joutuu maksamaan arvonlisäveron koko osuudesta. Tämän välttämiseksi taloyhtiö on saattanut joutua organisoimaan kiinteistöpalvelunsa epätarkoituksenmukaisesti tai luopumaan osasta henkilöstöään. Arvonlisäveron rajaan on tarpeen tehdä indeksitarkistus, jotta välttämätöntä kiinteistönpitoa ei karsita vähentämällä talonmies- ja siivoustyötä. Viimeksi rajaa on korotettu vuonna 2011.
Kiinteistöalan kustannukset ovat mittarista riippuen kasvaneet vuodesta 2011 arviolta 30 - 44 prosenttia. Muutostarve on elinkustannusindeksillä tarkastellen 30 prosenttia, ja ansiotasoindeksillä tarkastellen noin 35 prosenttia.
Talonmiehille yleisen asuntoedun verotusarvo on noussut vuodesta 2011 sijainnista riippuen 60 m2 asunnossa 24 – 88 prosenttia, joka on vuositasolla jopa runsaan 6 000 euron lisäkustannuserä.
”Kustannuskehityksen lisäksi on tärkeää huomioida tarve ylläpitää kiinteistöjen kuntoa. Myös vanheneva väestö lisää tarvetta kiinteistöjen huolenpidolle”, toteaa Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen.
Myös palvelualojen ammattiliitto PAM on ottanut kantaa taloyhtiöiden kiinteistöhallintapalveluiden oman käytön arvonlisäverotuksen rajan nostamiseksi.
Kiinteistöliitto on jättänyt asiasta kannanoton valtiovarainministeriölle.
Lisätiedot:
Juho Järvinen, talous- ja veroasiantuntija
Kiinteistöliitto
puh: 09 1667 6227