Leikkipaikan turvallisuus kannattaa tarkastaa joka kevät

Leikkipaikan turvallisuus kannattaa tarkastaa joka kevät

Julkaistu: 14.05.2024

Kevään tullen taloyhtiöiden pihalle ilmestyvät leikkivät lapset, ja heidän turvallisuutensa takia taloyhtiön on tärkeää tarkastaa leikkipaikkojen kunto. Taloyhtiön hallitus on vastuussa siitä, että leikkipaikat ja -välineet ovat turvallisia. Leikkipaikan kuntoa voi arvioida esimerkiksi kevättalkoiden yhteydessä.

Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää leikkivälineiden kuluviin osiin ja siihen, että leikkivälineet, kuten keinut ja kiipeilytelineet, ovat ehjiä. Leikkipaikan alustan täytyy olla iskua vaimentava, esimerkiksi turvahiekkaa.

”Turvahiekkaa hankkiessa kannattaa kiinnittää huomiota hiekan laatuun, sillä se vaikuttaa hiekan käyttöikään ja toimivuuteen”, neuvoo Turvallisuus- ja kemikaaliviraston eli Tukesin johtava asiantuntija Jaakko Laitinen.

Leikkipaikan ylläpitotoimet ja muut havainnot kannattaa dokumentoida kirjallisesti esimerkiksi taloyhtiön huoltokansioon. Dokumentoinnin ja esimerkiksi valokuvien avulla pystytään seuraamaan välineiden kuntoa sekä ennakoimaan korjaus- tai uusimistarpeita.  Leikkipaikalla saattaa olla myös sellaisia leikkivälineitä, joiden tarkastamiseen taloyhtiön hallituksen tiedot ja taidot eivät riitä.

”Silloin on suositeltavaa tilata ammattilainen tarkastamaan leikkivälineiden kunto”, sanoo Kiinteistöliiton vanhempi lakimies Minna Anttila.

Aita suojaa leikkijöitä

Taloyhtiön hallituksen kannattaa pohtia, voiko leikkipaikan turvallisuutta parantaa aitaamalla se joiltakin osin tai kokonaan. Pihoilla saattaa liikkua jonkin verran autoja, joita lapset eivät aina huomaa varoa.  

Joissakin taloyhtiöissä pihan leikkipaikka on voinut jäädä vähälle käytölle, ja silloin hallitus saattaa harkita sen muuttamista johonkin muuhun käyttöön.

”Ennen kuin leikkipaikkaa ryhdytään muuttamaan muuhun käyttöön, tulee varmistaa rakennusvalvonnasta, onko alueen kaavassa leikkipaikkaa koskeva määräys. On tärkeää muistaa, että niin kauan kuin taloyhtiön hallinnassa olevalla alueella on leikkipaikka, yhtiö vastaa sen turvallisuudesta”, Minna Anttila muistuttaa.

Leikkipaikan turvallisuusvaatimuksia:

 

·       Leikkikenttävälineiden turvallisuutta käsittelevän standardin SFS-EN 1176 mukaan leikkikenttävälineillä, joista voi pudota yli 60 cm korkeudelta tai jotka saavat käyttäjän pakotettuun liikkeeseen, kuten keinut ja liukumäet, on oltava iskua vaimentava alusta, joka kattaa koko putoamisalueen.

 

·       Standardissa on esimerkkejä leikkikenttävälineiden alla yleisimmin käytetyistä iskua vaimentavista materiaaleista, niiden paksuuksista eri putoamiskorkeuksille. Esimerkiksi käyttöönsä soveltuvaa kaarnaa, haketta tai hiekkaa tulee olla vähintään 20 cm paksuinen kerros silloin, kun välineen suurin putoamiskorkeus on enimmillään 2 metriä. Putoamiskorkeuden ollessa yli 2 metriä ja enimmillään 3 metriä tulee vaimentavaa materiaalia olla vähintään 30 cm paksuinen kerros. Irtomateriaalien asennusvaiheessa tulee ottaa materiaalien käytöstä johtuva siirtyminen ja asentaa vähintään 10 cm lisää materiaalia.

 

·       Turvasoraa- ja hiekkaa hankittaessa on tärkeää kiinnittää huomiota materiaalin laatuun, sillä se vaikuttaa materiaalin käyttöikään ja toimivuuteen. Iskunvaimennuksen osalta merkittävä tekijä on materiaalin hienoaineksen määrä. Hienoaineksen määrää voi tiedustella myyjältä kysymällä materiaalin D60/D10 raekokosuhdetta.

 

·       Standardin SFS-EN 1176 mukaan D60/D10 raekokosuhteen tulee olla korkeintaan kolme. Arvon ollessa viisi tai enemmän alkaa materiaali olla heikkolaatuista.

Lisätiedot medialle:

Minna Anttila, vanhempi lakimies

Kiinteistöliitto

puh. 09 16676361

Jaakko Laitinen, johtava asiantuntija

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

puh. 029 5052 194

 

Hyvä käytäntö: Taloyhtiön leikkipaikan turvallisuustarkastus | Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

 

Tietoa taloyhtiöille | Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

 

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.