Kiinteistöliitto Satakunta ry järjestää kuljetuksen Taloyhtiö 2026 tapahtumaan Helsinkiin tiistaina 21.4. 2026
Tapahtumassa on seminaareja taloyhtiön puheenjohtajille, hallituksen jäsenille, isännöitsijöille sekä muille alasta kiinnostuneille. Kiinteistöliiton ja alan asiantuntijoiden lisäksi esiintyjinä on tunnettuja alansa ammattilaisia. Lisätietoja messuista löytyy osoitteesta https://www.kiinteistolehti.fi/taloyhtiotapahtuma
Päivän luento-ohjelmaan pääset tutustumaan >>tästä.
Messumatka on tarkoitettu jäsentaloyhtiöiden edustajille. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja meillä on 35 paikan kiintiö. Ilmoittautuminen päättyy viimeistään 12.4. tai aikaisemminkin, mikäli varatut paikat täyttyvät. Osallistuminen on jäsentaloyhtiön edustajille maksutonta.
Ohjelma tiistai 21.4 .2026
Klo 7.00 Lähtö Porista vanhalta linja-autoasemalta Satabussin linja-autolla. Pysähdys myös Huittisissa ja tarvittaessa matkan varrella Pori-Huittinen välillä.
Autoon voi tulla matkan varrelta 2-tien linja-autopysäkeiltä. Jos olet tulossa muualta kuin Porista tai Huittisista autoon, ilmoita kohdassa Terveisiä järjestäjälle, mistä kohtaa olet tulossa autoon ja muista jättää puhelinnumerosi.
Noin klo 7:55 Huittisten ABC, poimitaan kyytiin ilmoittautuneet.
Matkalla nautitaan kahvit.
Klo 11.00-16.45
Saapuminen messuille ja omaa aikaa tutustua messuihin ja kuunnella
asiantuntijaluentoja
Lounas omaan tahtiin messuilla. Lounaslipukkeet jaetaan linja-autossa osallistujille.
Klo 16.45 Lähtö kohti Poria, paluu samaa reittiä.
Klo 19.30- 20.00 Saapuminen Poriin
Tervetuloa!
Ilmoittautumiset matkalle alla olevan linkin kautta (tai osoitteella satakunta@kiinteistoliitto.fi tai
puh. (02) 277 5154).
Messujärjestäjän pyynnöstä hoidamme kaikkien bussikuljetukseen ilmoittautuneiden messuilmoittautumisen keskitetysti matkalaisten puolesta. Sinun siis ei tarvitse ilmoittautua messutapahtumaan erikseen.
Mikäli et pääse lähtemään, muista peruttaa osallistumisesi.