Kunniamerkki on palkinto ansioituneille henkilöille
Suomen Kiinteistöliitto myöntää tunnustuksia ansiokkaasta työstä kiinteistöalalla. Kiinteistöliiton kunniamerkki on tunnustus kiinteistöalan pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä. Kunniamerkkejä voivat hakea kaikki kiinteistöalan toimijat.
Kunniamerkki valaa itseluottamusta, lisää työn arvostusta ja on osoitus siitä, ettei pitkäaikainen työ ole ollut turhaa. Kiinteistöalan kunniamerkki voidaan jakaa juhlatilaisuuksien yhteydessä, kuten työntekijän täyttäessä vuosia tai huoltoyrityksen, isännöitsijätoimiston, taloyhtiön tai muiden vastaavien viettäessä merkkipäiviään. Kunniamerkki sopii annettavaksi myös eläkkeellesiirtymisen yhteydessä. Onko teidän työyhteisössä tai taloyhtiössä henkilöitä, joita haluatte arvostaa ja kiittää kiinteistöalan kunniamerkillä?
Kunniamerkki voidaan myöntää esimerkiksi ansioituneelle hallituksen puheenjohtajalle tai jäsenelle, isännöitsijälle, talonmiehelle, siivoojalle, tilintarkastajalle, kirjanpitäjälle, huoltoyhtiön henkilökunnalle tai muulla tavoin kiinteistöalalla työskenteleville.
Kiinteistöalan kunniamerkit ovat pronssinen 10 vuoden, hopeinen 20 vuoden ja kultainen 30 vuoden toiminnasta. Kunniamerkit myöntää Kiinteistöliiton kunniamerkkilautakunta.
Merkkien hinnat (1.2. alkaen) toimituskuluineen:
- kultainen 275 euroa - mallikuva merkistä
- hopeinen 250 euroa - mallikuva merkistä
- pronssinen 225 euroa - mallikuva merkistä
Huom! Merkkien toimitusaika on tällä hetkellä noin kuukausi.