Rakennusten omistajilla vuosi aikaa huolehtia palovaroitinasiat kuntoon
Julkaistu: 27.11.2024
Taloyhtiöillä ja muilla rakennusten omistajilla on runsas vuosi aikaa huolehtia palovaroittimia koskevat asiat kuntoon, sillä tämän vuoden alussa voimaan tulleen pelastuslain siirtymäaika päättyy vuoden 2025 lopussa. Sen jälkeen rakennuksen omistaja vastaa siitä, että kaikissa asunnoissa on toimivat palovaroittimet.
Muutoksen myötä aiemmin asukkaiden vastuulla olleet paristokäyttöiset palovaroittimet ovat rakennuksen omistajan vastuulla, mutta asukas vastaa edelleen palovaroittimen säännöllisestä testaamisesta.
”Taloyhtiöillä ja muilla rakennusten omistajilla on nyt vuosi aikaa selvittää tarvittavien palovaroitinten määrä, suorittaa hankinnat ja asentaa varoittimet kaikkiin asuntoihin asianmukaisella tavalla. Lisäksi on ohjeistettava asukkaita heidän vastuulleen kuuluvasta palovaroitinten testaamisesta”, sanoo Kiinteistöliiton johtava lakiasiantuntija Virpi Hienonen.
Rakennuksen omistajan on lisäksi tärkeää huolehtia palovaroitinten ylläpidosta eli siitä, että paristot ja itse varoittimet vaihdetaan asianmukaisin väliajoin. Hankintaan ja ylläpitoon liittyvät toimet on dokumentoitava niin, että rakennuksen omistaja voi tarvittaessa osoittaa toimineensa lain edellyttämällä tavalla.
Paloturvallisuusviikolla huomio laitteiden turvalliseen lataamiseen
Paloturvallisuusviikolla Kiinteistöliitto sekä Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli haluavat muistuttaa myös erilaisten laitteiden paloturvallisesta lataamisesta. Laitteita ei koskaan pitäisi jättää latautumaan valvomatta esimerkiksi yön ajaksi, sillä akku voi palaa räjähdysmäisesti ja sytyttää nopeasti tuleen koko kodin.
”Paloturvallisuussyistä on tärkeää käyttää vain kyseiselle tuotteelle tarkoitettua, ehjää ja laadukasta laturia. Ladattavan laitteen lähellä ei saisi olla herkästi syttyvää materiaalia, kuten tekstiilejä”, muistuttaa Raklin asumisesta ja lakiasioista vastaava johtaja Aija Tasa.
Kiinteistöliitto, Rakli, Vuokranantajat, Suomen Opiskelija-asunnot SOA ja Vuokralaiset ovat julkaisseet rakennusten omistajille ohjeen palovaroitinten muuttuneista vastuista.
Tukesin ohje laitteiden paloturvallisesta lataamisesta
Lisätiedot medialle:
Virpi Hienonen, johtava lakiasiantuntija
Kiinteistöliitto
puh. 09 1667 6361
Aija Tasa, johtaja, asuminen ja lakiasiat
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry
puh. 050 327 2077