Fastighetsföreningar Osoitteenmuutos In English Plaza
Etusivu Jäseneksi Taloyhtiöille Vuokrataloille Vuokranantajille Medialle

Turun Keskustan visio 2040 julkistus
14.8. - Turun suomenkielinen työväenopisto, Kaskenkatu 5

Keskustan kehittäminen on yksi kaupunginvaltuuston vuonna 2016 asettamasta neljästä kärkihankkeesta. Hankkeen tavoitteena on laatia kunnianhimoinen visio keskustan vetovoiman vahvistamiseksi sekä konkreettinen tiekartta toimenpiteistä ja vaiheista, joilla keskustan elinvoimaa, elävyyttä ja viihtyisyyttä parannetaan pysyvästi.

Maanantaina 14.8. Turku Future Forumissa julkaistaan

TURUN KESKUSTAN VISIO 2040

Kilpailu kiristyy kaupunkien välillä globaalisti - asukkaista, osaajista, työpaikoista ja investoinneista. Samalla kasvaa tarve erottua omilla vahvuuksilla ja panostaa kaupungin vetovoimaan vaikuttavilla ja konkreettisilla, tulevaisuussuuntautuneilla toimenpiteillä.

Urbaanin elämäntyylin nousu tuo ihmisläheisyyden ja julkisten tilojen viihtyisyyden fokukseen. Kaupungit ovat kaupunkilaistensa koteja, samalla myös alustoja hyvinvoinnin ja kulttuurin syntymiselle. Kaupunkien ja keskustojen menestys riippuvat niiden kyvystä ohjata kehityksensä suuntaa peilaten sitä omaan historiaansa, identiteettiinsä sekä vaikuttaviin globaaleihin kehityksen trendeihin.

Sijaintimme maailman kauneimman saariston sydämessä sekä lähes 800-vuotinen historiallinen keskusta antavat Turulle loistavan mahdollisuuden nousta omanlaiseksi kansainvälisesti tunnetuksi maailmankaupungiksi, joka mahdollistaa asukkailleen ja yrityksilleen hyvinvoivan elämän. Nyt julkistettavan vision tavoitteena on luoda suuntaviivat tälle kehitykselle.

Lämpimästi tervetuloa!

Timo Hintsanen
kaupunkisuunnittelujohtaja, Turun Kaupunki


Ohjelma

Julkistustilaisuus 14.8. klo 17.30 - 19.30 Turun suomenkielisellä työväenopistolla, Kaskenkatu 5.

Puheenvuorot:
Markku Wilenius, keskustan visioryhmän puheenjohtaja, professori, Turun yliopisto
Timo Hintsanen, kaupunkisuunnittelujohtaja, Turun kaupunki
Eero Lundén, arkkitehti, Lundén Architects
Katariina Räike, Turun Ydinkeskustayhdistys ry

Ilmoittaudu tapahtumaan: https://www.lyyti.in/keskustavisio
Paikkoja on rajoitetusti, ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Tilaisuus on kaikille avoin.

Huom! Tilaisuus striimataan ja keskusteluun voi osallistua aihetunnisteella #turkufutureforum.

Lisää aiheesta: www.turku.fi
Lisätietoja Turku Future Forumista: Riitta Birkstedt, p. 040 631 0666, riitta.birkstedt@turku.fi

https://www.lyyti.in/keskustavisio

Kiinteistolehti_logo_pieni_nega.png

Kiinko_pieni_185x43.gif

Kiinteistöalan Kustannus Oy

ktilogo_pieni.pngTilaajavastuu